KOPPELO-projekti

Rakas maskottimme

KOPPELO oli Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksen kevään 2002 cum laude -työprojekti, joka toteutti opinnäytteiden hallintaan tarkoitetun sovelluksen.

Projektiryhmän jäseninä toimivat Minna Hillebrand, Markus Silván, Antti Vanhanen ja Marko Ylitalo. Tilaajana ja vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen. Teknisinä ohjaajina toimivat Pauli Kujala ja Heikki Uuksulainen.

KOPPELO-sovellus on yksi KOTKA-nimisen opetus- ja tutkimushallintajärjestelmän moduleista. Tällaisen sovelluksen tarve on syntynyt opiskelijamäärän kasvun myötä vähentämään "paperisodan" tarvetta. Lisäksi KOPPELO-sovelluksen tavoitteena on helpottaa opinnäytteiden yleistä hallintaa, sillä toistaiseksi kukin ohjaaja pitää omaa kirjanpitoaan ohjaamistaan opinnäytteistään. KOPPELO-sovelluksen avulla tietotekniikan laitoksen henkilökunta ja opiskelijat saavat keskitetysti tietoa ehdotetuista, tekeilläolevista ja tehdyistä opinnäytetöistä.

Projektiryhmä sai projektin aikana valmiiksi vaatimusmäärittelyssä mainitut ominaisuudet sovellukselle. Kuitenkin jatkokehitykseen jäi muutamia syöttötietojen oikeellisuustarkistuksia sekä monia muita seikkoja, jotka on esitelty sovellusraportissa.

KOPPELO-sovellus on toimiva ja helppokäyttöinen sovellus opinnäytteiden hallintaan. Projektiryhmä on tyytyväinen kuluneeseen kevääseen ja tuloksena syntyneeseen sovellukseen.

Projektiryhmä