Harrastukset

hazor koheltaa koriksessa
hazor pinkoo

Kaikenlaisen opintojen ja työn mukanaan tuoman bittinysväyksen lisäksi on pakko harrastaa jotain aivan muutakin. Olenkin päätynyt upottamaan suuren osan energiastani erilaisiin liikunnallisiin aktiviteetteihin. Olen jo jonkin aikaa kierrellyt kokeilemassa erilaisia kestävyysurheilutapahtumia ja juossut mm. useita maratoneja. Suomea ja muutakin maailmaa on tullut tutkailtua pyöräillen ja vaeltaen. Näistä retkistä ja koitoksista olen yrittänyt parhaani mukaan kirjoittaa matkakertomuksia.

Liikuskelen enimmäkseen Tyhjä Joukko RY:n ja Jopa ry:n kanssa. Tyhjä Joukko on ryhmä iloisia opiskelijoita ja valmistuneita, jotka harrastavat aktiivisesti sählyä, lentopalloa, koripalloa, vaeltamista ja mitä lajeja milloinkin. Osallistumme usein myös erilaisiin puulaakipeleihin. Jopa on täynnä aktiivisia opiskelevia partiolaisia, jotka järjestävät vähän kaikenlaista toimintaa. Viime vuosina olen urheillut paljon myös urheiluseura RC Eemelin riveissä.

Liikunnan vastapainoksi aikaa tulee kulutettua myös ruokapöydässä ja keittiössä. Pidänkin itseäni jonkinasteisena herkkusuuna. Joitakin omia ja ystävieni reseptejä löytyy IRC Immeisten Reseptikokoelmasta.

Herkuttelua tulee usein harrastettua korttipelin parissa. Pelaankin säännöllisesti Canastaa.

hazor sählää

IRC käy myös monesti ajanvietteestä vaikka onkin parhaimmillaan toimiessaan yhteydenpitovälineenä ympäri Suomen levinneen ystäväpiirin kesken. Minut tunnistaa IRC:ssä Hazor-nicknamesta johon liittyy oma historiansa jo ajalta ennen IRC:tä. Beyond Force liittyy oleellisesti Hazor-nimen alkuperään.

Ikävuosiakin on jo muutama hartioille kertynyt. Näitä kertymiä on tullut juhlittua muutamaankin otteeseen. Todisteena jälkipolville on ainakin suuri määrä epämääräisiä valokuvia. Kuvasaalista on kertynyt vuosien varrella monesta muustakin yhteydestä.

hazor tarjoilee banaanicurrya suoraan paistinpannulta

in english
http://hazor.iki.fi/harrastukset.html
© Tommi Lahtonen ()<https://hazor.iki.fi/>
2019-09-23 13:02:34