Mikä on verkkokurssi?    |   Taustaa    |   Teoriaa

Opettajana verkossa

Opettaja monipuolisen arvioinnin toteuttajana. Opettaja ohjaa oppilaitaan esimerkiksi itsearviointiin, ryhmäarviointiin, prosessiarviointiin, oppimispäiväkirjan pitoon ja verkkoportfolion laatimiseen. Hän kehittää ymmärrystä ja osaamista lisääviä tehtäviä ja testejä verkko-opiskeluympäristöön, ja seuraa opiskelijoiden edistymistä ja ongelmakohtia antaen tukea sitä eniten tarvitseville.

Opettaja teknikkona, asiantuntijana, tuottajana ja tutkijana. Opettajan tehtäviin verkossa kuuluu usein myös teknisen tuen antaminen ja vikojen korjaaminen, joten mikrotukihenkilön tai tietokoneasentajan koulutus olisi myös suotavaa.

 

Opettaja joutuu myös usein itse valitsemaan käytettävät mediat, joten asiantuntijuutta sillä alalla kaivataan samoin kuin verkko-oppimateriaalin tuottamisen taitoja.

Opettaja voi myös olla tutkija, joka kokeilee valmiita malleja, kehittää niitä edelleen omiin tarpeisiinsa tai opiskelee uutta.

Opettajan tulisi pystyä toimimaan myös sisältöjen, tekniikan, oppimisen ja opetus- ja opiskelumenetelmien asiantuntijana aina, kun opiskelijat tarvitsevat vastauksen ongelmiinsa.