4.3. Muuttujat

Muuttujien (engl. variable) nimeämisessä kannattaa välttää erikoismerkkejä, joita ovat mm. #, ", & ja v& auml;lilyönti. Muuttujille on selvyyden vuoksi järkevintä antaa muuttujien sisältöä kuvaavia nimiä, joissa on käytetty aakkosia ilman skandinaavisia merkkejä ä, ö, å. Lisäksi muuttujien nimissä voi käyttää numeroita ja alaviivoja kuten muuttujissa luku1, luku2 ja palautus_arvo. Muuttujan nimi voi olla sama kuin sille annettava arvo (engl. value), joten esimerkit 

set nimi "nimi"

=> nimi

ja

set nimi nimi

=> nimi

vastaavat toisiaan.

Muuttujien nimiä kannattaa miettiä, jotta ohjelmakoodista tulisi mahdollisimman helppolukuista. Ylemmästä esimerkistä voi huomata, että heittomerkkien käyttäminen helpottaa hahmottamaan, mikä on muuttujan nimi ja mikä sille sijoitettava arvo.

Tcl-kielessä (tclsh-tulkissa) on tiettyjä varattuja sanoja (taulukko 4.1), joita ei voi käyttää muuttujien niminä [WEL97W]. Varatut sanat on varattu ennalta määrättyjen muuttujien (engl. p redefined variable) nimiin, joita ovat esimerkiksi env ja argc. Myös Tcl-komentojen käyttämistä muuttujien niminä tulee välttää.

 

argc

Komentorivillä annettujen parametrien määrä.

argv

Lista komentorivillä annetuista parametreista.

argv0

Nimi, jolla ohjelma käynnistettiin komentoriviltä

embed_args

Lista komentorivillä annettuista parametreista (<EMBED>).

env

Taulukko käyttöjärjestelmän ympäristömuuttujista.

tcl_interactive

Jos arvo on tosi, tclsh-tulkki näyttää komennot näytölle.

tcl_library

Tcl-kielen hakemistopolku kirjastoille.

tcl_patchLevel

Versionumero, esim. 8.0b1.

tcl_platform

Taulukko systeemitiedoista.

tcl_pkgPath

Lista hakemistoista, joista etsitään ohjelmaan liitettäviä tiedostoja.

tcl_prompt1

Komento laittaa komennot näytölle.

tcl_prompt2

Komento laittaa kesken olevan komennon näytölle.

tcl_version

Versionumero.

auto_path

Hakemisto, josta etsitään kirjastojen hakemistopolkuja.

auto_index

Yhteys komennon nimestä sen määrittelemään Tcl-komentoon.

auto_noload

Jos muuttuja on esitelty, ei kirjastoja lueta muistiin lainkaan.

auto_noexec

Jos muuttuja on esitelty, automaattinen komentojen suoritus on estetty.

geometry

(Vain wish-tulkissa eli Tk-kielessä). geometry-parametrin arvo.

Taulukko 4.1 Tcl-kielen ennalta määrätyt muuttujat.

Tcl-kielessä kaikki komennon sanat ovat merkkijonoja. Kaikki komennot, muuttujat ja parametrit käsitellään merkkijonoina. Muuttujille ei erikseen tarvitse määritellä tyyppejä. Esimerkiksi kome nto expr 2 + 3, joka laskee kaksi lukua yhteen, saa parametrinaan kolme merkkijonoa: 2, + ja 3. Kun komento suoritetaan muutetaan parame trit 2 ja 3 merkkijonoista luvuiksi, joita vastaava C-funktio osaa käsitellä. Komennon tulos saadaan C-funktiolta lukuna, joka muutetaan takaisin merkkijonoksi.


previous gif next gif


Luk-tutkielma: Tcl/Tk -opiksi ja iloksi.