Toteutettuja tietotekniikan Sovellusprojekteja

Antti Ekonoja, Hilkka Heikkilä, Markus Inkeroinen, Ville Isomöttönen, Jonne Itkonen, Lari Kannisto, Vesa Korhonen, Kari Kärkkäinen, Janne Roslöf, Jukka-Pekka Santanen ja Enni Stylman

5.5.2023




Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan tietotekniikan pääaineopiskelijoiden syventäviin opintoihin kuuluu yhtenä projektiopintojaksona Sovellusprojekti. Sen nimenä oli kevääseen 2002 saakka Tietotekniikan cum laude -työprojekti. Sovellusprojektissa 3-5 opiskelijasta koostuva ryhmä kehittää tilaajalle ohjelmiston informaatioteknologian tiedekunnan asettamien ohjaajien valvonnassa.

Dokumentissa esitellään lyhyesti vuodesta 1995 lähtien toteutetut ohjelmistot sekä ne toteuttaneet projektiryhmät, tilaajat ja ohjaajat. Sovellusprojektien käytänteitä kuvataan erillisessä projektiesitteessä. Lisäksi Sovellusprojektien esittelykalvot löytyvät pdf- ja ps-tiedostoina. Sovellusprojekteissa käytettävä projektisopimusmalli ja vaitiolosopimusmalli ovat myös saatavissa.




Kevään 2023 Sovellusprojektit

SATUARKKU kehitti CGWorld Learning Oy:lle lukutaitoa edistävän ohjelmiston alle kouluikäisten käyttöön. Käyttöliittymässä käyttäjä siirtyy satunäkymästä toiseen sadun edetessä. Kerrallaan esillä olevasta tekstistä korostetaan kyseisellä hetkellä äänitteeltä kuuluva sana karaokevideoiden tyylisesti. Kuvia hyödynnetään sadun valinnassa ja sadun näkymien elävöittämisessä. Sadun lopuksi palkitsemisnäkymässä käyttäjälle esitetään ansaitut pisteet. Sovellus toteutettiin Unity-kehitysympäristöllä, C#-ohjelmointikielellä sekä UXML-merkintäkielellä ja USS-tyyliohjeilla. Ohjelmiston kehittivät Antti Häyrinen, Kristian Leirimaa, Sanni Marjanen, Juho-Pekka Mäkinen ja Tuukka Pitkänen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Heikki Lyytinen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Pyry Lappalainen.
SIIMA kehitti Kansaneläkelaitokselle testauksessa käytettävien henkilötunnusten varausten hallintaohjelmiston. Käyttäjä pystyy WWW-ohjelmistolla hakemaan vapaita ja varattuja henkilötunnuksia mm. niihin liitettyjen luokittelevien ominaisuuksien perusteella. Käyttäjä pystyy varaamaan vapaita henkilötunnuksia käyttöönsä ja pääkäyttäjä muidenkin testaajien käyttöön. Jos ohjelmistossa ei ole vapaana käyttäjän tarvitsemia ominaisuuksia sisältäviä henkilötunnuksia, ohjelmisto generoi niitä automaattisesti lisää. Tietojärjestelmä koostuu käyttöliittymästä, palvelinohjelmistosta ja tietokannasta. Tietojärjestelmä toteutettiin hyödyntäen JavaScript-ohjelmointikieltä, Express-ohjelmistokehystä, käyttöliittymäkirjastoina Reactia ja Chakra UI:tä, PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää, kirjautumiseen Keycloak-ohjelmistoa sekä testauskehyksinä Mochaa ja Chaita. Tietojärjestelmän kehittivät Henna Kari, Joni Lindroos, Santeri Mikkonen ja Perttu Valtonen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Kimmo Hasanen ja Kosti Kuokkanen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Noora Jokela.
TIMATH kehitti Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle TIM-oppimisympäristöön matemaattisen tekstin muokkaamiseen editorin, joka vastaa sähköisissä ylioppilaskirjoituksissa käytettyä editoria. Kyseisessä TIM-liitännäisessä matemaattisia symboleita voi lisätä painikevalikon symbolipainikkeilla, sekä matemaattista tekstiä voi muokata graafisen syötealueen ohella LaTeX-komentoina erillisessä syötealueessa. Painikevalikon symbolipainikkeita on mahdollista rajata tai lisätä siihen uusia. Editori on avattavissa TIM-dokumenttien lohkoeditorista, sekä se voidaan liittää TIM-tehtävien vastausalueisiin. Vastausalueessa on lisäksi mahdollista lisätä kuvia sisältäen mm. käsinkirjoitettuja matemaattisia kaavoja tai kaaviokuvia. Sovelluksen toteutuksessa hyödynnettiin Python- ja TypeScript-ohjelmointikieltä, Angular- ja AngularJS-sovelluskehystä, MathQuill-, Pandoc-, KATeX- ja MathJAX-kirjastoa, Sass-tyylilaajennosta sekä HTML5-merkintäkieltä ja CSS3-tyyliohjeita. Liitännäisen kehittivät Daniel Juola, Janne Lahti, Jaakko Palm ja Juha Reinikainen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ville Arvio ja Vesa Lappalainen informaatioteknologian tiedekunnasta. Liitännäisen käytettävyystestaus suoritettiin Ville Tengvallin kurssilla MATA114 Differentiaaliyhtälöt. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Denis Zhidkikh.

Kevään 2022 Sovellusprojektit

KATTI kehitti Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle TIM-oppimisympäristöön sovelluksen kurssin opetustapahtumien kalenteriksi ja ajanvaraukseen. Kehitetyt ominaisuudet mahdollistavat kalenterin tapahtumien tarkastelun päivän, viikon tai kuukauden tasolla sekä rajauksen opetustapahtumatyyppien ja tuntiopettajien mukaisesti. Kurssin tuntiopettajien on mahdollista asettaa varattavia aikoja, joita kalenterille määritellyn opiskelijaryhmän käyttäjät voivat varata ja perua. Kalenteritietoja on mahdollista tuoda ja viedä ulkoiseen kalenteriin ICS-formaatissa. Projektiryhmä kartoitti ja vertaili paria vaihtoehtoista kalenterikomponenttia, joista valittu räätälöitiin tilaajan vaatimuksia vastaavaksi. Sovellus toteutettiin Python- ja TypeScript-ohjelmointikielillä, Angular- ja Flask-sovelluskehyksillä sekä HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla. Kalenterisovellus räätälöitiin Angular 12.0+ calendar -kalenterikomponentista. Ominaisuudet kehittivät Miika Immonen, Terhi Kamula, Anssi Lepikko, Touko Miettinen ja Joose Tikkanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Vesa Lappalainen informaatioteknologian tiedekunnasta. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Denis Zhidkikh.
TIMTRA kehitti EduCluster Finland Oy:lle ja Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle TIM-oppimisympäristöä. Kehitetyt ominaisuudet mahdollistavat TIM-dokumentin tai siitä valitun lohkon tai tekstiosion kääntämisen toiselle kielelle. Automaattinen käännös kutsuu konekääntäjää sen API-rajapinnan kautta ja mahdollistaa kääntämisen konekääntäjän tukemille kielille. Kääntäjäkomponentin ohella projekti kehitti ominaisuudet käännettävän tekstin esikäsittelyyn ja käännetyn tekstin jälkikäsittelyyn sekä konekääntäjän avainten hallintaan. Konekäännettyä lohkoa on mahdollista muokata manuaalisesti TIMin editorilla, jossa on myös mahdollista tarkastella rinnakkain lähde- ja kohdekielistä lohkoa. Projektiryhmä varmisti kattavalla testauksella TIMin taulukoiden, matemaattisten kaavojen ja liitännäisten siistin kääntymisen. Sovellus toteutettiin Python- ja TypeScript-ohjelmointikielillä, Angular- ja Flask-sovelluskehyksillä sekä HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla. Konekääntäjänä käytettiin DeepL:n ilmaisversiota. Ominaisuudet kehittivät Noora Jokela, Riku Lehkonen, Vili Moisala, Juho Tarkkanen ja Sami Viitanen. Tilaajien puolelta projektia ohjasivat Ilkka Hendolin EduCluster Finland Oy:stä ja Vesa Lappalainen informaatioteknologian tiedekunnasta. Vastaavina ohjaajina toimivat Janne Roslöf ja Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina Harri Linna ja Denis Zhidkikh.
TIVOLI kehitti Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselle sekä informaatioteknologian tiedekunnalle TIM-oppimisympäristöä. Kehitetyt ominaisuudet mahdollistavat opiskelijoiden palauttamien tehtävien vastausten ja harjoitustöiden vertaisarvioinnin suorittamisen ja hallinnan. Kehitettävillä ominaisuuksilla kurssin opiskelijat pystyvät palauttamaan tehtäväkertakohtaisesti vastauksia sekä vertaisarvioimaan toistensa vastauksia kirjaamalla niihin palautteita ja pisteitä. Opettaja pystyy asettamaan tehtäväkerran vastausten palautuksen ja vertaisarvioinnin alkamis- ja päättymisajat sekä arpomaan ja asettamaan tehtävään vastanneista pari vertaisarvioijaa kullekin vastaukselle. Lisäksi opettaja pystyy tarkastelemaan ja muuttamaan opiskelijoiden antamia vertaisarvioinnin pisteitä. Sovellus toteutettiin Python- ja TypeScript-ohjelmointikielillä, Angular- ja Flask-sovelluskehyksillä sekä HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla. Ominaisuudet kehittivät Markus Koskela, Pasi Pöyry, Elsi Silvennoinen ja Alexander Södergård. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ville Tengvall matematiikan ja tilastotieteen laitokselta sekä Vesa Lappalainen informaatioteknologian tiedekunnasta. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen, teknisenä ohjaajana Simo Lehtinen ja TIM-asiantuntijana Denis Zhidkikh.

Kevään 2021 Sovellusprojektit

GROUNDHOG kehitti Geologian tutkimuskeskukselle Windows-työasemasovelluksen tukemaan tomografialaboratorion näytteiden analyysiä. Sovelluksella käyttäjä voi liittää teksti-, taulukko- ja kuvatiedostoja kolmiulotteiseen tomografiakuvaan. Kuhunkin pistemäiseen liitoskohtaan voidaan kirjata metatietoina liittäjän nimi, ajankohta ja sanallinen kuvaus. Liitoskohdat ja metatiedot tallennetaan erilliseen näytekohtaiseen tiedostoon. Harmaasävykuvaa voidaan tarkastella ohjelmassa kolmen pääakselin suuntaisina kaksiulotteisina leikkauskuvina käyttäjän valitsemalta syvyydeltä ja harmaasävyskaalana. Sovelluksella voidaan tarkastella suuria kolmiulotteisia kuvatiedostoja lukematta niitä kokonaan muistiin. Kuvapinot voidaan tallentaa tiedostoina kolmesta eri katselukulmasta, jolloin kuvien selaaminen on nopeaa. Sovellus toteutettiin C#-ohjelmointikielellä. Käyttöliittymän toteutuksessa käytettiin WPF-ohjelmistokehystä ja AvalonDock-ikkunointikirjastoa. Kolmiulotteisten harmaasävykuvien käsittelyyn käytettiin Magick.NET-kirjastoa. Projektiryhmään kuuluivat Iiro Iivanainen, Harri Linna, Jere Pakkanen ja Riikka Vilavaara. Tilaajan edustajina projektissa toimivat Jukka Kuva Geologian tutkimuskeskuksesta ja Arttu Miettinen Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselta. Projektin vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Juuso Tuononen.
REKODAVI jatkokehitti Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliselle tiedekunnalle Kodavi-sovellusprojektin kehittämää Study Health with HBSC -verkkosovellusta. Rekodavi-sovellusprojektissa sovellukseen lisättiin pääkäyttäjän rooli Peda.net-kirjautumisrajapintaa käyttäen. Pääkäyttäjä pystyy lisäämään tietojärjestelmään uutta tutkimusdataa ja pääkäyttäjän oikeuksia sekä muokkaamaan etusivun tekstiä. Projektiryhmä lisäsi myös sovellukseen pieniä yleiskäyttöisiä toimintoja, kuten laskurin kävijämäärän ja tehtyjen hakujen seuraamiseen sekä hakutulosten tallentamisen ja esittämisen aikasarjakuvaajana. Sovelluksen toteutuksessa käytettiin samoja teknologioita kuin alkuperäisessä Kodavi-sovellusprojektissa. Käyttöliittymän toteutuksessa käytettiin JavaScript-ohjelmointikieltä, Node.js-sovellusalustaa, HTML5- ja CSS3-merkintäkieliä sekä Recharts.js- ja i18next-react -kirjastoja. Palvelinohjelman toteutuksessa käytettiin Java-ohjelmointikieltä ja Spring Boot -sovelluskehystä. Tietokannanhallintajärjestelmänä käytettiin PostgreSQL:ää. Projektiryhmään kuuluivat Dorrit Hämäläinen, Tuomas Kontio, Juha-Matti Rahkola ja Marjo Tanska. Tilaajan edustajina projektissa toimivat Nelli Lyyra, Kristiina Ojala ja Jorma Tynjälä. Projektin vastaavana ohjaajana toimi Enni Stylman ja teknisenä ohjaajana Samu Kumpulainen.
VIESTIM kehitti Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle TIM-oppimisympäristöä. Kehitetyt ominaisuudet mahdollistavat sähköpostilistojen ja niiden arkistojen perustamisen ja hallinnan sekä TIM-järjestelmän sisäisten viestien jättämisen, lukemisen, vastaamisen ja kuittaamisen. Kehitetyt ominaisuudet sisältävät Korppi-järjestelmän sähköpostilistoja ja -arkistoja vastaavat tiedot ja toiminnot. Opiskelijat näkevät opettajien TIMiin kirjaamat viestit kurssimateriaalien yhteydessä. Sovellus toteutettiin Python- ja TypeScript-ohjelmointikielillä, Angular- ja Flask-sovelluskehyksillä sekä HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla. Sähköpostilistojen ja -arkistojen toteutuksessa hyödynnettiin Mailman-ohjelmiston versiota 3. Sovelluksen kehittivät Hannamari Heiniluoma, Kristian Käyhty, Tomi Lundberg ja Tuuli Veini. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Vesa Lappalainen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana Denis Zhidkikh, TIM-asiantuntijana Mika Lehtinen ja sähköpostilistojen asiantuntijana Tapani Tarvainen.

Kevään 2020 Sovellusprojektit

KEHU kehitti Delotec Oy:lle kiinteistöjen paloturvallisuuden asennus- ja huoltopalveluiden käyttöön WWW-pohjaisen tietojärjestelmän. Älypuhelimiin kehitetyllä käyttöliittymälla huoltoasentajat pystyvät kirjaamaan työkohteessa tekemänsä työt, vaihdetut varaosat ja muut korvaukset. Työnjohtajat voivat käyttää sovelluksen työpöytäkäyttöliittymää mm. hyväksyessään ja siirtäessään laskutukseen tehdyt työt. Sovellus tukee töiden suunnittelua generoimalla alustavan aikataulun ja työtehtävät. Tietojärjestelmä koostuu em. käyttöliittymien ohella rajapintakomponentista, toimintalogiikan sisältävästä palvelinsovelluksesta ja tietokannasta. Sovellus toteutettiin Java- ja JavaScript-ohjelmointikielillä hyödyntäen React-kirjastoa, OpenApi-rajapintakuvausta ja REST-rajapintaa sekä MariaDB-tietokannanhallintajärjestelmää. Tietojärjestelmän kehittivät Lauri Holopainen, Ville Jokinen, Samu Kumpulainen, Elina Sivula ja Aleksi Tani. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Sami Oinonen ja Aki Nieminen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Juhani Sundell.
KODAVI kehitti Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliselle tiedekunnalle WHO-koululaistutkimuksen aineiston visualisointiin WWW-sovelluksen. Sovelluksen avulla käyttäjä pystyy tekemään hakuja tietokantaan sijoitettuun kyselytutkimuksen dataan sekä tarkastelemaan haun tuloksia visuaalisessa muodossa pylväskuvaajina ja taulukoina. Sovelluksen käyttöliittymässä käytettiin JavaScript-ohjelmointikieltä, Node.js-sovellusalustaa, HTML5- ja CSS3-merkintäkieliä sekä Recharts.js- ja i18next-react -kirjastoja. Palvelinohjelman toteutuksessa käytettiin Java-ohjelmointikieltä ja Spring Boot -sovelluskehystä sekä tietokannanhallintajärjestelmänä PostgreSQL:ää. Sovelluksen kehittäneeseen projektiryhmään kuuluivat Lauri Antila, Outi Hilola, Antti Kauppi, Nuutti Rantanen ja Anne Vaarala. Tilaajan edustajina projektissa toimivat Nelli Lyyra, Kristiina Ojala ja Jorma Tynjälä. Projektin ohjaajina toimivat Jukka-Pekka Santanen ja Enni Stylman, sekä teknisenä ohjaajana toimi Arttu Ylä-Sahra.
PROTOMYY kehitti Thinking Lifeline Oy:lle prototyypit hoivarobotin graafisesta käyttöliittymästä ja sen ohjauksesta puhekomennoilla. Käyttöliittymä kehitettiin tukemaan kotona asuvan vanhuksen toimintaa sekä välittämään tietoa vanhuksen, hoitohenkilökunnan ja omaisten välillä. Käyttäjälle näkyvät ajastetut toimenpiteet ja näkymissä valittavat kohteet ovat määritettävissä JSON-tiedostoon. Puheentunnistus tunnistaa ennalta määritettyjä puhekomentoja, joiden avulla käyttäjä voi liikkua käyttöliittymän näkymissä. Projekti kehitti lisäksi ohjelmistokehittäjille Audacity-ohjelmaan äänitystyökalun, joka nopeuttaa puhenäytteiden keräämistä puheentunnistusmallin kouluttamiseen. Android-taulutietokoneille kehitetty käyttöliittymä toteutettiin JavaScript-ohjelmointikielellä ja React Nativella sekä puheentunnistus NVIDIAn Isaac-robotinkehitysalustalla ja C++-ohjelmointikielellä. Puheentunnistusohjelmaa ajetaan NVIDIAn Jetson Nano -minitietokoneessa hyödyntäen SEEEDin mikrofonimatriisikorttia. Puheentunnistusmalleja ryhmä koulutti Python-ohjelmilla NVIDIAn ohjeiden mukaisesti. Äänitystyökalun ryhmä ohjelmoi Pythonilla. Sovellukset kehittivät Saija Latvakangas, Panu Nummelin, Jere Pehkonen, Juuso Tuononen ja Kaisa Yli-Kojola. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Seppo Karjalainen, Heikki Lyytinen ja Miika Pekkarinen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Arttu Ylä-Sahra.

Kevään 2019 Sovellusprojektit

MOVEO jatkokehitti Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliselle tiedekunnalle Moveatis-sovellusprojektissa kehitettyä opetustapahtuman analysointisovellusta. Projektissa WWW-sovellukseen kehitetyt ominaisuudet tukevat palauteanalyysin suorittamista myös opetustapahtuman aikana älypuhelimilla ja taulutietokoneilla, kun aiemmin käytettyä Excel-taulukkoa oli mahdollista käyttää ainoastaan jälkikäteen videolta analysointiin. Kehitetyt ominaisuudet mahdollistavat opetustapahtuman palauteanalyysissä käytettävien kategoriaryhmien ja niiden kategorioiden määrittelyn. Käyttäjät pystyvät kirjaamaan opettajan opetustapahtumassa oppilaille antamat palautteet luokittelemalla ne kategoriaryhmittäin kategorioihin sekä kirjaamalla palautetta tarkentavan sanallisen huomion. Opetustapahtumaa analysoiva voi raporttinäkymässä tarkastella ja muokata kirjauksiaan. Lisäksi hän voi yhteenvetonäkymässä tarkastella kategorioitten määriä ja osuuksia kategoriaryhmittäin taulukoituna sekä pylväs- ja piirakkagraafeina. Raportin ja yhteenvedon tiedot ovat tallennettavissa laitteelle tai tietokantaan sekä lähetettävissä sähköpostitse. Sovellus toteutettiin Java- ja JavaScript-ohjelmointikielellä, HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla. Sen toteutuksessa hyödynnettiin PrimeFaces-käyttöliittymäkirjastoa, JavaServer Faces -teknologiaa, WildFly-sovelluspalvelinta ja Openshift-palvelua kehityspalvelimena. Ominaisuudet kehittivät Karoliina Lappalainen, Tuomas Moisio, Visa Nykänen ja Petra Puumala. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pilvikki Heikinaro-Johansson ja Nelli Lyyra. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Jani Saareks.
PELTIHAMSTERI kehitti Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle työasemasovelluksen kognitiotieteen ajosimulaatiolaboratorion laitteilta kerättävän datan valintaan, synkronointiin ja tallentamiseen. Käyttäjä määrittelee käyttöliittymässä koeasetelmassa käytettävät laitteet ja niiltä kerättävät dataosiot. Ennen koetta käyttäjä määrittää käyttöliittymässä kokeen yksilöivät tiedot sekä käynnistettyään datan keruun voi seurata datan kertymistä. Sovellus kerää, jäsentää ja kirjoittaa eri laitteilta kerätyn datan väliaikaisiin tiedostoihin. Datan keruun päättämisen jälkeen laitteilta kerätyt datat voidaan yhdistää ja synkronoida ajallisesti sekä tallentaa CSV-tulostiedostoon. Sovellus tukee tiettyä ajosimulaattoriohjelmistoa, silmänliikekameraa ja EEG-laitetta sekä toisisijaisen tehtävän laitteena Android-mobiililaitteita. Sovellus toteutettiin C#-ohjelmointikielellä, WPF-käyttöliittymäkirjastolla ja Visual Studio 2017 -sovelluskehitysympäristöllä. Syötetietojen keräämiseen Android-laitteilta on hyödynnetty Xamarin-kehitystyökalua. Sovelluksen kehittivät Mari Kasanen, Leevi Liimatainen, Marina Mustonen, Juhani Sundell ja Arttu Ylä-Sahra. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Hilkka Grahn ja Tuomo Kujala. Ohjaajina toimivat Jonne Itkonen ja Jukka-Pekka Santanen.
TIMCAN kehitti Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen keskukselle adaptiivista palautetta sisältävien testien, tehtäväsarjojen ja tehtävien laatimista, suorittamista ja raportointia TIM-oppimisympäristöön. Kielen oppimisen tutkimuksessa käytetyssä adaptiivisessa palautteessa koehenkilön tehtävän vastauksestaan saama palaute riippuu hänen aiemmista vastauksistaan. Projektissa kehitetyt ominaisuudet korvaavat aiemman ICAnDoiT-ohjelmiston, jota ei enää jatkokehitetä eikä ylläpidetä. Kehitetyillä ominaisuuksilla voi laatia testin sisältämiä tehtäväsarjoja ja niiden tehtäviä määrittäen palautetasoittain tarkentuvan peräkkäisten väärien vastausten palautteen. Koehenkilölle tehtävän vastauksesta annettavaan palautteeseen liitettävät tiedot voi määrittää mm. hänen vastauksestaan ja oikeasta vastauksesta tai niiden osasta. Tehtäväsarjan päättämisen lopetusehtoja on mahdollista määritellä. Kehitetyt ominaisuudet sisältävät myös testin suorittamisen koehenkilön toimesta sekä testin etenemisen raportoinnin testin laatijan toimesta. Kehitetyt ominaisuudet tukevat kysymystyyppeinä alasvetolistaa, radiopainikeryhmää sekä tekstin ja kuvien raahaamista määriteltyjen syötealueitten välillä. Sovellus toteutettiin Python- ja TypeScript-ohjelmointikielillä, AngularJS-ohjelmistokehyksellä sekä HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla. Sovelluksen kehittivät Hanna Alatalo, Jarkko Kuivanen, Elisa Nauha, Jere Ojala ja Kimmo Urtamo. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ari Huhta ja Dmitri Leontjev. TIM-asiantuntijoina toimivat Vesa Lappalainen ja Mika Lehtinen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Visa Naukkarinen.
TIPI kehitti Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle TIM-oppimisympäristöön ominaisuuksia lomakkeiden, taulukoiden ja raporttien luontiin ja täyttämiseen sekä täytettyjen tietojen raportointiin. Kehitettyjä ominaisuuksia tarvitaan etenkin kurssin opetustapahtumien pisteiden ja muiden kirjausten sekä kyselyjen ja arvostelujen laatimisessa, syötössä ja raportoinnissa. Kehitetyt ominaisuudet vastaavat kurssien lomakkeiden ja raporttien ominaisuuksia Korppi-opintotietojärjestelmässä. Kehitetyllä laskentafunktioiden laatimisominaisuudella voidaan mm. määrittää kurssin arvolauseen laskeminen osasuoritusten kirjausten tai opiskelijan suorittamien tehtävien pisteiden perusteella. Lomakkeille kehitettiin useamman kentän sijoittaminen samalle riville sekä kentän luku- tai syöteoikeuden määrittäminen käyttäjille. Lisäksi projekti kehitti tiedon syöttämistä ja esittämistä taulukossa. Kehitetty raportointiominaisuus mahdollistaa syötetyn ja lasketun datan poimimisen TIMin kentistä sekä rajaamisen ryhmä- tai opiskelijakohtaisesti. Sovellus toteutettiin Python- ja TypeScript-ohjelmointikielillä, AngularJS-ohjelmistokehyksellä, HTML5-merkintäkielellä sekä CSS3-tyyliohjeilla. Sovelluksen kehittivät Suvi Kaasalainen, Simo Lehtinen, Timo Lundstedt, Petra Nevalainen ja Teemu Vähä-Impola. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Vesa Lappalainen ja Ari Viinikainen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Mika Lehtinen.

Kevään 2018 Sovellusprojektit

MONISIRO jatkokehitti Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselle materiaalifysiikan ionisuihkumittausten analyysiohjelmistoa lisäämällä siihen moninkertaisen sironnan simuloinnin ja sitä tukevan käyttöliittymän. Kyseisellä keväällä 2013 kehitetyllä Potku-työasemaohjelmistolla on analysoitu ohutkalvonäytteiden alkuainepitoisuuksia syvyyden suhteen hyödyntämällä rekyylispektrometrillä kerättyä mittausdataa. Kokeellisessa analyysissa ei voida erottaa ionisuihkun moninkertaista sirontaa yksinkertaisesta sironnasta, mikä heikentää mittaustulosten analyysin luotettavuutta. Projektissa ohjelmistoon lisättiin simuloinnin syötenäkymiä, joilla voidaan graafisesti tai datana määrittää ionisuihkua, näytettä ja sen kerroksia sekä ilmaisimia kuvaavien parametrien arvot. Projektissa lisätyt ominaisuudet mahdollistavat kokeellisten ja simuloitujen tulosten vertaamisen. Kehitetyt ohjelmaosiot kutsuvat tilaajan kehittämiä C-kielisiä komentoriviohjelmia, jotka suorittavat Monte Carlo -menetelmään perustuvan simuloinnin. Projektissa myös parannettiin joitain käyttöliittymän ominaisuuksia, korjattiin ohjelmistossa olleita virheitä sekä laadittiin asennusohjeet. Sovellus toteutettiin Python-ohjelmointikielellä hyödyntäen NumPy-, SciPy-, PyQt- ja MatplotLib-kirjastoja. Sovelluksen kehittivät Severi Jääskeläinen, Samuel Kaiponen, Heta Rekilä ja Sinikka Siironen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Kai Arstila, Mikko Laitinen ja Timo Sajavaara. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Jonne Itkonen sekä asiantuntijana Tero Tuovinen.
PEDANTTI kehitti Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen Peda.net-kouluverkolle uuden kalenterikomponentin Peda.net-palveluun. Aiempi Peda.netissä käytössä ollut kalenteri oli kolmannen osapuolen kehittämä, ja siinä oli puutteita niin ominaisuuksissa kuin responsiivisuudessa. Uuden kalenteritoteutuksen haluttiin poistavan riippuvuuden kolmannen osapuolen komponentista sekä parantavan käytettävyyttä verrattuna aiempaan komponenttiin. Uusi kalenterikomponentti käyttää samaa taustajärjestelmää kuin aiempi kalenterikomponentti, jotta Peda.netin käyttäjien aiempaan kalenteriin syöttämä kalenteridata säilyy muuttumattomana myös uudessa kalenterissa. Projektissa kehitetyn uuden kalenterikomponentin keskeisimpiä ominaisuuksia ovat kalenteritapahtuman luominen, muokkaaminen ja poistaminen, toistuvien kalenteritapahtumien luominen, muokkaaminen ja poistaminen, iCal-synkronointi, viikkonumerointi, päivä-, viikko- ja kuukausinäkymä sekä aikavyöhykkeiden hallinta. Sovellus toteutettiin PHP- ja JavaScript-ohjelmointikielillä sekä HTML- ja CSS-kuvauskielillä hyödyntäen JavaScriptin yhteydessä jQuery-kirjastoa. Sovelluksen kehittivät Merja Halonen, Viivi Kämäräinen, Sami Kyyhkynen, Erkko Mäkinen ja Jani Saareks. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Juha Lahti, Tero Pelkonen ja Mikko Rantalainen. Vastaavana ohjaajana toimi Antti Ekonoja ja teknisenä ohjaajana Tuukka Jurvakainen.
TITUS kehitti Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle TIM-oppimisympäristöön ominaisuuksia, jotka tukevat IT-tiedekunnan tiedekuntaneuvoston esityslistojen ja pöytäkirjojen laadintaa ja koostamista. Kyseiseen työnkulkuun osallistuu tiedekunnasta puolisen tusinaa henkilöä eri rooleissa sekä hyödyntäen useampaa eri ohjelmaa ja tiedostomuotoa. TIM-järjestelmään kehitetyillä ominaisuuksilla suoraviivaistetaan ja sujuvoitetaan työnkulkua laatimalla dokumentit TIM-järjestelmään. Projektiryhmä määritti työnkulun nyky- ja tavoitetilan dokumenttien valmisteluun, laatimiseen, koostamiseen, hyväksymiseen ja julkistamiseen liittyen. Projektiryhmä kehitti TIM-järjestelmästä puuttuvat työnkulkua tukevat ominaisuudet. Niistä olennaisimmat ovat monipuolisemmat taulukon ominaisuudet tarjoava esitysmuoto ja taulukon muokkausnäkymä sekä pdf-liitteiden leimaaminen kokouksen yksilöivällä tunnisteella ja liittäminen avattavaksi dokumentista. Lisäksi kehitetyillä toiminnoilla voidaan poimia kohdissa toistuvat tekstit valmispohjista ja muodostaa yksittäisistä kohdista pöytäkirjaotteita asianosaisille. Projektiryhmä laati myös esityslistojen ja pöytäkirjojen laadintaa ja koostamista tukevan käyttöohjeen. Sovellus toteutettiin Python- ja TypeScript-ohjelmointikielillä, AngularJS-ohjelmistokehyksellä, HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla sekä LaTeX-ladontajärjestelmällä. Sovelluksen kehittivät Matti Leinonen, Ronja Lindholm, Visa Naukkarinen, Rami Pasanen ja Enni Stylman. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Eija Hatanpää, Vesa Lappalainen ja Jaana Markkanen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Mika Lehtinen.

Kevään 2017 Sovellusprojektit

ISÄXI kehitti Kupari Solutions Oy:lle WWW-sovelluksen kiinteistöjen isännöinnin tarpeisiin. Sovelluksella isännöitsijä voi tarkastella ja muokata hallitsemiensa kiinteistöjen huoneistojen ja asukkaiden tietoja sekä kiinteistöjen ja huoneistojen huoltotöiden tilaa ja tietoja. Projekti kehitti sovellukseen käyttöliittymän ohella sovellusosiot tietokannan tietojen hallintaan. Projekti lisäsi tarvittavia uusia tauluja ja kenttiä olemassaolevan Avux-kiinteistöhuoltojärjestelmän tietokantaan. Sovellus toteutettiin PHP- ja JavaScript-ohjelmointikielellä, HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla. Sen toteutuksessa hyödynnettiin Firebird- ja SQL Server -tietokannanhallintajärjestelmää sekä Apache-palvelinohjelmistoa. Sovelluksen kehittivät Sauli Flinkman, Jere Junttila, Tuukka Jurvakainen ja Anette Karhu. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Janne Helekorpi, Sami Hänninen, Kimmo Pulkkinen ja Janne Strand. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen.
TIMANTTI kehitti Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle TIM-oppimisympäristöön tulostustoiminnon. Yksittäisten dokumenttien tulostuksen laatua projekti paransi lisäämällä TIM-tietojärjestelmään CSS-tyylimäärittelyjä. Painokelpoisten useammasta TIM-dokumentista koostettavan tulosteen muodostamiseen projekti kehitti toiminnon, jolla Markdown-merkintäkielinen TIM-dokumentti voidaan muuntaa tulostettavaksi PDF-tiedostoksi. Kehitetyt toiminnot tukevat osittain TIMin sisältämien vuorovaikutteisten liitännäisten tulostamista. Sovellus toteutettiin Python- ja JavaScript-ohjelmointikielillä, AngularJS- ja Flask-ohjelmistokehyksillä, HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla sekä Pandoc-muuntimella ja LaTeX-ladontajärjestelmällä. Sovelluksen kehittivät Miika Kujala, Topi Latva-Salo, Tuomas Porvali ja Marja Similä. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Vesa Lappalainen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Mika Lehtinen.

Kevään 2016 Sovellusprojektit

MOVEATIS kehitti Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitokselle tietokoneilla ja mobiililaitteilla käytettävän WWW-sovelluksen opetustapahtuman analysointiin. Sovelluksen avulla opettajaopiskelijat ja tutkijat pystyvät suorittamaan observoinnin, jossa kirjataan ennaltamääritettyjen toimintojen alkamis- ja päättymishetkiä opetustapahtumassa. Kirjausten yhteenveto esitetään sovelluksessa kunkin toiminnon yhteenlaskettuina lukumäärinä ja kestoina sekä ajoitettuina toimintoina janakaaviossa. Opetustilanteiden tarkkailun ja niiden analysoinnin järjestelmällisyyttä ja vertailtavuutta tukee tietokantaan tallennettavat toimintoryhmät. Kehitetty sovellus tulee korvaamaan nykyisin käytössä olevan Lotas Observer -työasemaohjelman. Sovellus toteutettiin Java- ja JavaScript-ohjelmointikielellä, HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla. Sen toteutuksessa hyödynnettiin PrimeFaces-käyttöliittymäkirjastoa, JavaServer Faces -teknologiaa ja WildFly-sovelluspalvelinta, Openshift-palvelua kehityspalvelimena sekä Maveniä ja Dockeria tietojärjestelmän kokoonpanon hallintaan. Sovelluksen kehittivät Jarmo Juujärvi, Sami Kallio, Kai Korhonen, Juha Moisio ja Ilari Paananen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pilvikki Heikinaro-Johansson, Mirja Hirvensalo ja Nelli Lyyra. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Mika Lehtinen.
TIMBER kehitti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksella kehitettyyn TIM-oppimisympäristöön sovelluksen, jolla voidaan antaa ja lukea palautetta kurssien oppimateriaaleista ja niiden tehtäviin kirjatuista vastauksista. Sovelluksella kurssin opettajat voivat vakiopalautekokoelmia hyödyntämällä antaa yhtenäistä palautetta mm. tenttien ja demojen tehtävien vastauksista sekä harjoitustöistä ja muista opinnäytteistä. Valitsemaansa tekstikohtaan palautteen kirjatessaan opettaja valitsee yhden määritellyistä vakiopalautteista sekä tarvittaessa tarkentaa vakiopalautetta vapaalla tekstikommentilla ja vaihtamalla vakiopalautteeseen liitettyä oletuspistemäärää. Opiskelija ja opettajat voivat kirjata palautteeseen omia kommenttejaan, joten sovellus tukee vuorovaikutusta kohteen muokkaamisessa ja käsitellyn asian oppimisessa. Sovellus toteutettiin Python- ja JavaScript-ohjelmointikielillä, AngularJS-ohjelmistokehyksellä sekä HTML5-merkintäkielellä ja CSS3-tyyliohjeilla. Sovelluksen kehittivät Ismo Huhtiniemi, Paavo Itkonen, Joonas Lattu, Petteri Palojärvi ja Seppo Tarvainen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Vesa Lappalainen ja Antti-Jussi Lakanen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Mika Lehtinen.

Kevään 2015 Sovellusprojektit

KEPLER kehitti Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselle WWW-sovelluksen oppilaslaboratorion laboratoriotöiden varausten hallintaan. Kyseisen varausjärjestelmän avulla opiskelijat voivat varata ja perua kurssien laboratoriotöiden mittausvuoroja. Ohjaajat voivat nähdä omille ja muille laboratoriovuoroille ilmoittautuneet opiskelijat. Varausjärjestelmän pääkäyttäjä voi lisätä, muokata ja poistaa laboratoriovuoroja, laboratoriotöitä, töihin kuuluvia mittauslaitteistoja ja laboratoriovuorojen ohjaajia. Varausjärjestelmän kehittämisessä huomioitiin sen soveltuvuus pienin muokkauksin yliopiston muiden laitosten vastaaviin tarpeisiin. Kehitettävä sovellus tulee korvaamaan Brahe2007-järjestelmän. Sovellus toteutettiin Python- ja JavaScript-ohjelmointikielillä, HTML5-merkintäkielellä ja CSS-tyyliohjeilla sekä Pyramid-ohjelmistokehyksellä hyödyntäen SQLAlchemy-tietokantakirjastoa sekä Bootstrap-, FullCalender ja jQuery-apukirjastoja. Sovelluksen kehittivät Joonas Konki, Anu Koskela, Mikko Kuhno, Henrik Paananen ja Atte Räty. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Sakari Juutinen ja Panu Rahkila. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Petri Partanen.
TIMPPA kehitti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksella kehitettyyn TIM-oppimisympäristöön sovelluksen tukemaan välitöntä vuorovaikutusta massaluennoilla. Kehitetyllä WWW-sovelluksella opettajat voivat laatia TIM-oppimateriaalin osaksi kysymyksiä sekä luentomateriaalia laatiessaan että tarvittaessa luentotilanteessa. Sovelluksella opettaja voi luentotilanteessa esittää laadittuja kysymyksiä oppimateriaaliin kirjautuneille opiskelijoille sekä vastausajan päätyttyä esittää monivalintakysymysten osalta opiskelijoiden vastausjakauman. Kehitetty sovellus sisältää lisäksi luentoseinän, jonka kautta opiskelijat ja opettaja voivat esittää toisilleen luentoa tarkentavia huomioita. Kehitettävä sovellus tulee korvaamaan InSitu-sovelluksen. Sovellus toteutettiin Python- ja JavaScript-ohjelmointikielillä, HTML5-merkintäkielellä ja CSS-tyyliohjeilla sekä grafiikkakirjastolla. Sovelluksen kehittivät Matias Berg, Bek Eljurkaev, Minna Lehtomäki, Juhani Sihvonen ja Hannu Viinikainen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Vesa Lappalainen ja Antti-Jussi Lakanen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Mika Lehtinen.

Kevään 2014 Sovellusprojektit

HÄLYRI kehitti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle prototyypin hätäilmoitusjärjestelmästä, jolla hätätilanteesta ilmoittava ja hätäkeskus voivat viestiä hätäpuhelua monipuolisemmin. Prototyyppi koostuu älypuhelinsovelluksesta ja hätäkeskussovelluksesta sekä niiden välisestä palvelinsovelluksesta, joka huolehtii hätäviestinnän välittämisestä, käsittelystä ja säilyttämisestä. Hätäilmoitusta tehtäessä älypuhelimesta voidaan lähettää hätäkeskukseen ääni- ja videokuvaa, paikka- ja henkilötietoja sekä siihen liitetyistä mittausantureista fysiologista mittausdataa. Hätäkeskussovelluksella voidaan tarkastella älypuhelimesta lähetettyä dataa tukemaan hätätilanteen riskiarvion tekemistä. Lisäksi hätäkeskussovelluksella voidaan avata älypuhelimessa sovelluksen eri näkymiä tukemaan hätätilanteesta ilmoittaneiden toimintaa. Hätäkeskuksesta voidaan mm. avata tapahtumapaikkaa tarkentava kartta, sekä lähettää ilmoittajalle toimintaohjeita esimerkiksi videona tai kuvina. Prototyypillä osoitetaan tietojärjestelmän tekninen toteutettavuus, sekä sen käyttöliittymillä havainnollistetaan hätätilanteesta ilmoittavan ja hätäkeskuksen vuorovaikutusta. Projekti määritti myös alustavasti kehitettävän tietojärjestelmän tiedot ja toiminnot. Prototyyppi toteutettiin C#-ohjelmointikielellä ja Visual Studio 2013 -sovelluskehitysympäristöllä hyödyntäen kehitystyökaluina Windows Phone SDK:ta, SignalR:ää ja WCF:ää sekä palvelinalustana Microsoft IIS:ää. Prototyypin kehittivät Niko Mononen, Veli-Mikko Puupponen, Ilkka Rautiainen ja Atte Söderlund. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Tero Tuovinen ja Vesa Lappalainen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina Olli Kauppinen ja Jaakko Kosonen.
LIIKKUVA kehitti Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitokselle käyttöliittymän konenäköpohjaiselle liikemittarille, jolla voidaan mitata tutkittavan henkilöryhmän liikunta-aktiivisuutta mm. liikuntatunneilla, päiväkodeissa ja liikuntapaikoilla. Kyseinen tietojärjestelmä koostuu kameroista ja muista videokuvauksessa tarvittavista laitteista, ennen projektia toteutetusta analyysiohjelmasta sekä projektissa kehitetyistä käyttöliittymästä ja em. ohjelmien välisistä ohjelmakerroksista. Analyysiohjelma laskee liikkuvat kohteet ja niiden yhteenlasketun liikemäärän hyödyntäen joko aiemmin kuvattuja videotiedostoja tai reaaliaikaisesti videokameroista saatavaa videovirtaa. Pääasiassa tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön kehitetty käyttöliittymä sisältää toimenpiteet kameroiden sijainnin määrittelyyn, videovirtojen tallentamiseen tiedostoiksi, liikemäärän ja liikkuvien kohteiden analysointiin, tutkimuksessa tarkasteltavien aikajänteiden valintaan, liikemääräkäyrien visualisointiin sekä analyysitulosten tallentamiseen CSV-tiedostoiksi. Työasemasovelluksen kehittivät C++-ohjelmointikielellä ja Qt Creator -sovelluskehitysympäristöllä hyödyntäen OpenCV-, Qt- ja OpenGL-kirjastoja Joel Kivelä, Erkki Koskenkorva, Mika Lehtinen, Oskari Leppäaho ja Petri Partanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Taru Lintunen, Heidi Pasi, Kimmo Suomi, Hanna Toivonen ja Ville Tirronen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Jarkko Vilhunen.

Kevään 2013 Sovellusprojektit

HOKSOTIN kehitti Jyväskylän yliopiston Jyväskylän monitieteiselle aivotutkimuskeskukselle käyttöliittymäprototyypin magnetoenkefalografialaitteella mitatun aivosignaalidatan esikäsittelyyn, analyysiin ja kuvantamiseen. Mittausdata sisältää aivojen ulkopuolisesta kohinasta, sydämen toiminnasta sekä silmien ja pään liikkeistä aiheutuvia häiriöitä, joiden poistoon esikäsittelystä löytyy useita toimenpiteitä. Varsinaiseen analysointiin sisältyvät mm. kuva- ja ääniärsykkeitä vastaavien herätevasteiden etsiminen ja poimiminen reilusta 300 mittauskanavasta sekä kyseisten aikajänteitten keskiarvoistaminen. Kuvantamisen avulla voidaan varmistaa esikäsittelyn toimenpiteiden antavan halutut tulokset sekä visualisoida analyysin tulokset. Tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön projektissa kehitetty käyttöliittymä sisältää olennaisimmat esikäsittelyn, analyysin ja kuvantamisen toimenpiteet, jotka hyödyntävät MNE- ja MaxFilter-ohjelmistojen valmiskomponentteja. Työasemasovelluksen kehittivät Python-ohjelmointikielellä hyödyntäen EPD-, PyQT- ja Doxygen-kirjastoja Kari Aliranta, Jaakko Leppäkangas, Janne Pesonen ja Atte Rautio. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Tiina Parviainen ja Lauri Parkkonen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Tuomas Puoliväli.
POTKU kehitti Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselle rekyylispektrometrillä kerätyn mittausdatan analyysiohjelmistolle graafisen käyttöliittymän, joka korvaa aiemmin käytössä olleen ohjelman. Mittauslaitteiston Pelletron-kiihdyttimestä lähetettyjen ammusionien avulla "potkitaan ulos" tutkittavan ohutkalvonäytteen atomeja. Mittauksessa kerätystä datasta muodostetaan käyttöliittymässä histogrammi, jossa jokainen havaittu rekyloitunut ja sironnut ioni esitetään lentoajan ja energian suhteen. Histogrammista tutkijat tunnistavat alkuaineita tai niiden isotooppeja rajaten ne monikulmioilla. Käyttämällä hyväksi tunnettuja mittausparametrejä, ionien sirontafysiikkaa ja ionien jarruuntumista materiaalissa analyysiohjelmistolla pystytään muodostamaan tutkittavan näytteen alkuainekohtaiset syvyysprofiilit vedystä vismuttiin. Ohjelmiston avulla on esimerkiksi helppoa määrittää mittausdatasta ohutkalvojen tarkka alkuainekoostumus. Tietojärjestelmään kuuluu projektissa kehitetyn käyttöliittymän ohella C-kielisiä valmiskomponentteja, jotka suorittavat tarvittavat analyysimenetelmät. Sovellus toteutettiin Python-ohjelmointikielellä hyödyntäen NumPy-, SciPy-, PyQt-, MatplotLib- ja Doxygen-kirjastoja. Sovelluksen kehittivät Jarkko Aalto, Timo Konu, Samuli Kärkkäinen, Samuli Rahkonen ja Miika Raunio. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Timo Sajavaara, Jaakko Julin, Mikko Laitinen ja Kai Arstila. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Jonne Itkonen.

Kevään 2012 Sovellusprojektit

KUVATUS suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle prototyypin sovelluksesta, jota hyödynnetään hyperspektrikameralla otettujen useita aallonpituuksia esittävien kuvasarjojen sisältämien piirteiden kartoituksessa. Kehitetyllä WWW-käyttöliittymällä voidaan rajata ja hallita hyperspektrikuvista luokiteltuja alueita, joita hyödynnetään oppivien tietokoneohjelmien opetusaineistona. Projekti huomioi sovelluksen laajennettavuuden hahmottelemalla näkymät ja aliohjelmarungot hyperspektrikuvien analyysin suorittamiseen erillisissä laskentaohjelmissa ja analyysitulosten tarkasteluun käyttöliittymässä. Sovellus integroitiin YouData-nimiseen tutkimusaineistojen hallintajärjestelmään, jonne tallennetaan analyysiin liittyvät datat ml. hyperspektrikuvat, opetusaineistot ja analyysin tulokset. Sovelluksen kehittivät Ruby on Rails -sovelluskehyksellä sekä Ruby- ja JavaScript-ohjelmointikielillä Pekka Iso-Ahola, Jussi Perttola ja Tommi Tuovinen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ilkka Pölönen, Tero Tuovinen, Paavo Nieminen ja Marko Peltola. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Tero Hänninen.
PAATTI suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselle prototyypin tietojärjestelmästä, jolla tuetaan iäkkäiden, mielenterveyspotilaiden ja työuupumuksesta kärsivien kuntoutusta sekä kyseisiin kohdealueisiin liittyvää tutkimusta. Tutkijan käyttöliittymällä laaditaan ja hallitaan kuntoutettavien kuntoutusohjelmia, sekä kuntoutettaviin ja tutkittaviin ryhmiin liittyviä tietoja. Kuntoutettavan käyttöliittymällä kuntoutettava suorittaa tutkijan laatimaa kuntoutusohjelmaa. Kuntoutusohjelmien sisältämät ajastetut tapahtumat sekä kuntoutettavien suorituksista kerätty data tallennetaan tietokantaan. WWW-pohjaisista käyttöliittymistä kuntoutettavan käyttöliittymä on suunniteltu älypuhelimissa ja mobiililaitteissa käytettäväksi. Sovelluksen kehittivät Vaadin-sovellusalustalle Java-ohjelmointikielellä, CSS-, HTML5- ja JavaScript-tekniikoilla sekä MySQL-tietokannanhallintajärjestelmällä Tapio Keränen, Toni Salminen, Jari Salokangas ja Lauri Satokangas. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Heikki Lyytinen, Raimo Lappalainen, Päivi Lappalainen ja Jukka Kaartinen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Outa Valkama.

Kevään 2011 Sovellusprojektit

JUDO suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle prototyypin tutkimusaineistojen hallintajärjestelmästä, jolla laitoksen tutkimusryhmät voivat tallentaa, jakaa, julkistaa ja hakea tutkimusaineistoja. WWW-käyttöliittymän avulla käyttäjät pystyvät määrittämään tutkimusaineistoon kuuluvien tiedostojen yhteyksiä, käyttöoikeuksia ja metatietoja, joilla voidaan kuvata mm. toimittajaa, tallennushetkeä, sisältöä ja käyttötarkoitusta. Sovelluksessa on huomioitu tarve kymmenien gigatavujen tiedostojen tallennukselle, tiedostojen toimittaminen yliopiston ulkopuolisten toimesta sekä kirjautuminen tietohallintokeskuksen KorppiLDAP-rajapinnan kautta. Sovelluksen kehittivät Ruby on Rails -sovelluskehyksellä ja Ruby-ohjelmointikielellä Petri Huttunen, Marko Malinen ja Olli Wirpi. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ville Tirronen, Tero Tuovinen, Antti-Juhani Kaijanaho, Paavo Nieminen ja Marko Peltola, sekä asiantuntijoina toimivat Tapani Tarvainen informaatioteknologian tiedekunnasta ja Joonas Kesäniemi tietohallintokeskuksesta. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Tero Hänninen.
PARSI suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle prototyypin sovelluksesta, jolla voidaan tarkastaa Microsoft Officen ja OpenOffice.orgin tekstinkäsittelyohjelmistoilla laadittujen XML-pohjaisten dokumenttien muotoiluja ja rakennetta. Sovellus on kehitetty kurssin Tietokone ja tietoverkot työvälineenä opiskelijoiden ja opettajien käyttöön siten, että harjoitustöistä tarkastettavat kohteet ja virheistä annettavat palautteet on määritelty XML-tiedostoissa. WWW-käyttöliittymän sisältävän sovelluksen kehittivät Python-ohjelmointikielellä hyödyntäen DOM-kirjastoa Vili Auvinen, Olli Kauppinen ja Juho Tammela. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Tommi Lahtonen ja Antti Ekonoja. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Mikko Tyrväinen.

Kevään 2010 Sovellusprojektit

VERSO suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle prototyypin lähdekoodien julkistamisjärjestelmästä, jonka kautta laitoksen tutkimusryhmät voivat jakaa lähdekoodejaan ryhmälleen, yliopiston sisällä tai muulle maailmalle. WWW-sovellus tarjoaa Gitorious-versiohallintaportaalin toimintojen ohella projektissa toteutetut kirjautumisen tietohallintokeskuksen KorppiLDAP-rajapinnan kautta, tietovaraston oikeuksien määrittelyn ryhmän ulkopuolisille sekä lähdekoodien versioiden sijoittamisen tietovarastoon URL-osoitteesta hakemalla, ZIP-pakettina ja tiedostona. Ryhmä myös kehitti Gitoriouksen käyttöliittymää käytettävämmäksi tilaajan palautteen ja parin käyttäjän käytettävyystestauksen perusteella. Muutokset Gitorioukseen kehittivät Ruby on Rails -sovelluskehyksellä ja Ruby-ohjelmointikielellä Tero Hänninen, Juho Nieminen, Marko Peltola ja Heikki Salo. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ville Tirronen, Tero Tuovinen, Paavo Nieminen ja Tapani Tarvainen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Antti-Juhani Kaijanaho.

Syksyn 2009 Sovellusprojektit

KONKARI suunnitteli ja toteutti Picturall Oy:lle mediapalvelimen konfiguraatiokäyttöliittymän LCD-paneelille CWLinux CW12832, jossa on 21 merkkiä leveä ja neljä riviä korkea LCD-näyttö sekä kuusi painiketta. Käyttöliittymällä määritetään mediapalvelimella ohjattavat näyttölaitteet ja mediapalvelimen asetukset. Aiemman Linux-pohjaisen komentorivikäyttöliittymän tarjoamien toimintojen ohella projekti toteutti ohjelmistoon myös mediapalvelimen virheilmoitusten esittämisen ja mediapalvelimen kovelevyjen varmuuskopioinnin. Linux-käyttöjärjestelmässä toimivan sovelluksen kehittivät Python-ohjelmointikielellä Jyri Lehto, Miika Mäki ja Ville Salonen hyödyntäen tilaajan toimittamaa mediapalvelimen konfigurointirajapintaa. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Samuli Valo ja Vesa Laasanen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Tuomas Virtanen.
TUUBI suunnitteli ja toteutti Moventas Wind Oy:lle tuuliturbiinivaihteen vikaantumisen analysointiohjelmiston. Sovellus hakee SQL-tietokannasta tai CSV-tiedostosta vaihteeseen liitetyiltä antureilta kerättyä mittausdataa, analysoi datan ja raportoi määriteltyjen vauriotyyppien toteutumisesta. Windows-käyttöjärjestelmässä toimivan sovelluksen kehittivät Java-ohjelmointikielellä Tuomas Into, Jesse Julkunen, Jonne Räsänen ja Jani Vainiomäki. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Mikko Sillanpää ja Markus Pylvänen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Mikko Tyrväinen.

Kevään 2009 Sovellusprojektit

OSTERI suunnitteli ja toteutti Stresstech Oy:lle testaussovelluksen röntgendiffraktiomenetelmää hyödyntävälle XStress 3000 -jäännösjännityslaitteistolle. Sovelluksen graafisen käyttöliittymän avulla testaaja voi asettaa ja lukea laitteiston parametrien arvoja sekä ohjata sen toimintaa yksittäisillä komennoilla ja komentosarjoilla. Laitteistolta luettuja moottorien, anturien ja muiden komponenttien tiloja ja parametrien arvoja voi tarkastella lokilistan, ''ledien'' ja graafien avulla. Käyttäjä voi tallentaa ja lukea parametrien arvoja, komentosarjoja ja asetuksia tiedostoista. Windows- ja Linux-käyttöjärjestelmässä toimivan työasemasovelluksen kehittivät C++ -kielellä ja QT-ohjelmointikirjastolla Ville Kastari, Miia Suomalainen ja Janne Villikka. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Aapo Tamminen, Tapio Hirvelä ja Toni Seppänen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Tero Jäntti.
TABU suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston Agora Centerille sekä GeroCenterille ikääntyvien fyysistä aktiivisuutta kannustavan ja seuraavan mobiilisovelluksen. Kyseinen prototyyppi tarjoaa käyttäjälle tutkijan määrittämiä yksilöllisiä ajastettuja harjoitteita neuvoen fyysisen harjoitteen suorittamisessa. Kyseisten harjoitteiden suoritusten kuittaus on pääosin automaattista perustuen lähinnä kiihtyvyysanturilta saatavaan dataan. Väliinjääneiden harjoitteiden osalta sovellus pyytää käyttäjää valitsemaan syyn muutamasta tarjollaolevasta. Vaaditut ominaisuudet sisältävien mobiililaitteiden ja antureiden kartoitus sisältyi projektiin. Nokia 5800 -älypuhelimessa ja Nokia N810 Tablet -kämmentietokoneella toimivan mobiilisovelluksen kehittivät Python-kielellä ja PyS60-ohjelmointikirjastolla Tuomas Kumpulainen, Kari Tuurihalme, Outa Valkama ja Tuomas Virtanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Heikki Lyytinen ja Timo Suutama Agora Centeristä ja Mauri Kallinen GeroCenteristä. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Tuomo Kohvakka.

Syksyn 2008 Sovellusprojektit

JOOSE jatkokehittää Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle opinto-oppaan laatimisessa ja koostamisessa käytettävään visuaaliseen XML-editoriin toimintoja dokumenttien tallennukseen ja tekstin korostuksiin sekä listojen ja taulukoiden käsittelyyn. Jatkokehittävä sovellus on osa XooZoo-projektissa aloitettua ja tiedekunnassa jatkokehitettyä monikanavajulkaisujärjestelmää, sekä se korvaa KOKAKO-projektissa kehitetyt editointiohjelmistot. Firefox 3 -selaimessa toimivan sovelluksen toteuttavat JavaScript-ohjelmointikielellä, Ext JS -käyttöliittymäkirjastolla ja FireFoxin Midas-tekstieditorikomponentilla sekä XML-, XSLT- ja DTD-kielillä Hannu Hautakangas, Nikolai Koudelia, Joel Lehtonen ja Johan Nysten. Tilaajan edustajina projektissa ovat informaatioteknologian tiedekunnasta opintoasiainpäällikkö Eija Ihanainen ja suunnittelija Miika Nurminen sekä tietotekniikan laitokselta lehtori Vesa Lappalainen. Vastaavana ohjaajana toimii Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Tuomas Räsänen.
MUKSIS kehitti MPlayer-mediasoittimeen tekstitystuen YLE:n kanaville sekä mahdollisti mainosten tunnistamisen ohjelmia nauhoitettaessa ja edelleen mainosten ohittamisen nauhoitettuja lähetyksiä katsottaessa. Mainosten tunnistaminen ja ohittaminen perustuu mainoksia reunustavien ns. black framien tunnistamiseen. Projektin asiakkaana toiminut Matthieu Weber tietotekniikan laitokselta oli aiemmin toteuttanut vastaavat ominaisuudet MPlayerin vanhempaan versioon (pre4). Muksis-projekti tutki mahdollisuuksia toteuttaa ko. ominaisuudet uudempiin MPlayerin versioihin. Toiminnallisuudet toteutettiin asiakkaalla nykyisin käytössä olevaan versioon (1.0-rc1) sekä MPlayerin viimeisimpään kehitysversioon. Lisäksi MPlayeriin toteutettiin audion kompressointisuodin. Tämän sekä soittimessa jo olemassa olevan normalisointisuotimen avulla pyrittiin sekä vahvistamaan liian heikosti kuuluvia kohtia että vaimentamaan häiritsevän voimakkaasti kuuluvia kohtia. Työn kehittivät Richard Domander, Tuomas Mäenpää, Teemu Nisu ja Tommi Teistelä. Vastaavana ohjaajana projektissa toimi Ville Isomöttönen.

Kevään 2008 Sovellusprojektit

AROPUPU suunnitteli ja toteutti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukselle harjoittelun suunnittelu-, kirjaus- ja seurantajärjestelmän urheilijoiden, valmentajien ja tutkijoiden käyttöön. WWW-sovelluksen avulla käyttäjät pystyvät suunnittelemaan kilpailunsa, leirinsä, harjoituksensa ja testinsä sijoittumisen vuosittain, kausittain, viikoittain ja päivittäin. Urheilijat pystyvät lisäksi kirjaamaan toteutuneet harjoituksensa ja niiden poikkeamat suunnitellusta. MVC-arkkitehtuurin mukainen järjestelmä koostuu WWW-selaimessa toimivasta käyttöliittymästä sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, sovelluskehyksenä Djangoa ja tietokannanhallintajärjestelmänä PostgreSQL:ää. Sovelluksen kehittivät Python-, JavaScript-, XHTML- ja CSS-kielillä Heikki Heikkinen, Mikko Tyrväinen, Juho Vepsäläinen ja Tuomas Vihinen. Tilaajan edustajina projektissa olivat Pasi Sarkkinen ja Jani Talkkari. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Tarmo Aidantausta.
KALIKKA suunnitteli ja toteutti sovelluksen Magnasense Oy:n lähitestausmittalaitteen testien kalibroimiseksi. Laitetta käytetään mm. terveydenhuollon pikatestien suorittamiseen. Toteutettu sovellus mahdollistaa kalibraatiotietojen luonnin sovittamalla käyttäjän antaman mittausdatan ennalta kiinnitettyyn kalibraatiofunktioon. Sovituksen oikeellisuutta käyttäjä voi arvioida sovelluksen tarjoamien virhekuvaajien avulla. Tuloksena saadut kalibraatiotiedot voidaan tallentaa joko matriisikoodiin tai älykortille, ja näin ollen siirtää edelleen lähitestausmittalaitteeseen. Tämän lisäksi projekti toteutti erillisen lisenssienhallintasovelluksen varsinaisen kalibraatiosovelluksen tueksi. Projektiryhmän jäsenet Mika Halttunen, Sami Kauranen ja Juha Rouvinen kehittivät työn Java-ohjelmointikieltä käyttäen. Projektin tilaajina toimivat Mika Laitinen ja Jari Salmela Magnsasense Oy:sta. Vastaavana ohjaajana toimi Ville Isomöttönen ja teknisenä ohjaajana Niko Kotilainen.

Syksyn 2007 Sovellusprojektit

DYNAMO suunnitteli, toteutti ja testasi Dynamics-järjestelmään Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksen tutkimuksessa tarvittavia muutoksia. Dynamics-järjestelmä mahdollistaa liikkuvien päätelaitteiden liikkumisen Mobile IPv4 -verkosta toiseen katkaisematta yhteyttä, sekä se huolehtii pakettien välittämisestä verkosta toiseen. Järjestelmän sovellukset ovat kotiagentti, vierasagentti ja mobiililaite. Projekti jatkokehitti järjestelmään DHCP-tuen kotiagentin ja liikkuvan päätelaitteen välille sekä liikennettä generoivan toiminnallisuuden kotiagentin kuormituksen siedon testaamiseen. Teknillisessä korkeakoulussa kehitetyn Dynamics-järjestelmän lisäksi projekti hyödynsi Ciscon mobiilaitetta sekä vapaan lähdekoodin ohjelmistoista Internet Systems Consortiumin kehittämää DHCP-palvelinta sekä Russ Dillin, Matthew Ramsayn ja Chris Trewin kehittämää UDHCP-asiakasohjelmistoa. Ohjelmoinnin ja virhejäljityksen osalta ryhmä hyödynsi Wireshark -protokolla-analysaattoria, GDB-virheenjäljitystyökalua ja Doxygen-ohjelmistoa lähdekoodin dokumentoinnissa. Sovelluksen kehittivät C-kielellä ja KDevelop-kehitysympäristöllä Tero Hätinen, Joni Purojärvi ja Antti Pyykkönen. Tilaajan edustajina projektissa toimivat tietotekniikan laitokselta Riku Ahonen ja Olli Alanen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Juha Huikari.
KETTU toteutti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle sekä yliopiston ESOK-hankkeelle (esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa) esteettömyystestejä W3C:n WCAG-standardiin perustuen. Testien käyttöympäristönä toimii Mozilla Firefox -selaimeen aiemmin kehitetty, ja Kettu-projektin edelleen kehittämä laajennos. Sovellus sopii esimerkiksi WWW-sivujen kehittäjien apuvälineeksi mahdollistaen sivujen esteettömyyden tarkistamisen. Projektiryhmän jäsenet Henri Koskenranta, Kosti Kuokkanen, Antti Marttila ja Terhi Taanonen kehittivät työn Javascript-ohjelmointikielellä. Projektin tilaajana toimivat Antti Ekonoja ja Kimmo Aittokallio tietotekniikan laitokselta sekä Hannu Puupponen ESOK-hankkeesta. Vastaavana ohjaajana toimi Ville Isomöttönen ja teknisenä ohjaajana Tarmo Friman.
KOSKELO suunnitteli ja toteutti Korppi-opintotietojärjestelmään kurssien opetusryhmien ja opetustapahtumien hallintaan nykyistä sovellusta käytettävämmän käyttöliittymän. Sovelluksen avulla opettajat sekä opintoasioista vastaavat pystyvät luomaan ja muokkaamaan yksittäisen kurssin opetusryhmiä sekä niiden ajallista sijoittumista saleihin. Projekti korvasi myös navigoinnissa hyödynnettävän pikkukalenterin. Järjestelmä koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät Java-, HTML-, CSS-kielillä sekä JSP-ja AJAX-tekniikoilla Perttu Lähdesmäki, Harri Pitkänen, Atte Pulkkis ja Irene Venäläinen. Tilaajan edustajina projektissa toimivat Jyväskylän yliopiston tietohallintokeskuksesta Antti Auer, Jari Järvinen ja Merja Ruuska sekä tietotekniikan laitokselta Vesa Lappalainen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Maunu Tuomainen.

Kevään 2007 Sovellusprojektit

KAKAPO suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston Tietohallintokeskukselle sovelluksen, joka muodostaa yliopiston WWW-sivustolle kurssikohtaisen sivuston Korppi-opintotietojärjestelmästä saatavan informaation perusteella. Kyseinen Plone-sovellus myös luo sivuston kansiot ja liittää niihin tarvittavat oikeustiedot. Sivusto luodaan Korpista käsin käyttämällä XML-RPC -rajapintaa. Kurssiin liittyvät ryhmätiedot saadaan sovellukseen LDAP-rajapinnan kautta LDAP-palvelimelta. Sovelluksen kehittivät Plone-sisällönhallintajärjestelmällä, Zope-sovelluspalvelimella, PyDev- ja Subclipse-laajennuksilla ja Python-kielellä Anssi Pannula, Ilmari Repo, Ari Roponen ja Tero Roponen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Antti Auer ja Jussi Talaskivi, sekä asiantuntijoina Korppi-järjestelmän osalta toimivat Pauli Kujala ja Vesa Lappalainen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Panu Suominen.
SOIKIO suunnitteli ja toteutti Stresstech Oy:lle hahmontunnistussovelluksen, joka tunnistaa soikion harmaasävykuvien virrasta. Sovellus laskee kuvista soikioiden painopisteet ja esittää niiden muutokset kuvassa sekä graafisesti että numeroarvoina. Käyttöliittymässä on lisäksi mahdollisuus suodatuksen, hahmontunnistuksen ja kameran parametrien asettamiseen sekä kuvan kalibrointiin. Sovelluksen kehittivät C++ -kielellä, QT-ohjelmointikirjastolla ja OpenCV-konenäkökirjastolla Tero Jäntti, Matti Lehtinen, Jere Moilanen ja Ville-Matti Pasanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Aapo Tamminen, Toni Seppänen ja Lasse Suominen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Mikko Seppänen.
UTOPIA suunnitteli ja toteutti RSS-lukijasovelluksen mobiililaitteeseen Ixonos Oyj:lle. Sovellus toteutettiin Trolltechin Qtopia Greenphone -alustalle, ja sillä voi lukea sekä hallita RSS-syötteitä verkosta löytyvistä lähteistä. Sovelluksen kehittivät Greenphone Software Development Kit -ympäristössä C++-ohjelmointikieltä käyttäen Petri Eskelinen, Kirsi Holopainen, Jaakko Kaski sekä Jaakko Pasanen. Tilaajan edustajina projektissa olivat Juha Perälä ja Erkki Häkkinen. Tietotekniikan laitokselta vastaavana ohjaajana toimi Ville Isomöttönen ja teknisenä ohjaajana Pekka Hotokka.

Syksyn 2006 Sovellusprojektit

MAGMA suunnitteli ja toteutti matriisikoodin lukijasovelluksen Magnasense Oy:lle. Sovellusta tullaan käyttämään pikatestilukijassa kertakäyttöisten testitikkujen tunnistamiseen. Sovelluksen kehittivät sulautettuun ympäristöön C-ohjelmointikielellä Tuomas Hurskainen, Markus Pylvänen, Hannu Turunen ja Mikko Seppänen. Tilaajan edustajina projektissa olivat toimitusjohtaja Mika Laitinen ja teknologiajohtaja Jari Salmela. Vastaavana ohjaajana toimi Vesa Korhonen ja teknisenä ohjaajana Niko Kotilainen.
REVIX suunnitteli ja toteutti Tieto-X Oyj:lle Review-X -koodikatselmointisovelluksen version 3.0. Sovellusta tullaan käyttämään Symbian-ohjelmakoodin automaattiseen katselmointiin. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristössä Visual Studio .NET -kehitysympäristöllä Jouko Nikula, Tuomas Närväinen, Jukka Rantanen ja Jukka Tykkyläinen. Tilaajan edustajana projektissa oli projektipäällikkö Kai Perälä. Vastaavana ohjaajana toimi Vesa Korhonen ja teknisenä ohjaajana Teemu Jaaranen.
SAMMAKKO suunnitteli ja toteutti Mediatum Oy:lle järjestelmän organisaatioiden mediamaineen kehityksen seurantaan. Järjestelmä koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena JBoss-ohjelmistoa ja tietokannanhallintajärjestelmänä PostgreSQL:ää. Sovelluksen kehittivät Struts-sovelluskehyksellä, Hibernatella ja AJAXilla sekä Java-ohjelmointikielellä ja Eclipse-sovelluskehitysympäristöllä Ann-Marie Dahlqvist, Mikko Huumonen, Janne Leppänen ja Juha-Matti Valjus. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Taisto Lehikoinen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Maunu Tuomainen.
SITRUS jatkokehitti Aplicom Oy:lle Strutsi-projektin aloittamaa tuotteiden testauksen, asiakastoimitusten ja huollon prosessitietojen hallintajärjestelmää. Ryhmän työ keskittyi tilausten, toimitusten ja huoltotilausten tietojen hallintaan ja raportointiin. Tietokantapohjainen järjestelmä koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Windows-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Internet Information Services -ohjelmistoa ja tietokannanhallintajärjestelmänä Microsoft SQL Serveriä. Sovelluksen kehittivät .NET-sovelluskehittimellä ja C#-ohjelmointikielellä Ville Pirttimäki, Masi Pulkkinen, Tuukka Puranen ja Timo Vesalainen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Rauno Stylman ja Tuomo Korhonen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Matti Korttila.
UCOT suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle ja Agora Centerille sovelluksen, jolla automatisoidaan oliokeskeisen tietojärjestelmien kehittämisen analyysivaiheen oliomallien muodostamista käyttötapauksista. Sovellus tekee käyttötapauksille kieliopillisen jäsennyksen ja muodostaa käsitemallin valittua heuristiikkaa hyödyntäen. Automatisoinnin lisäksi käyttäjälle tarjotaan mahdollisuus muokata sovelluksella generoituja käsitemalleja. Sovelluksen kehittivät Java-ohjelmointikielellä Ilari Liukko, Tuomo Pieniluoma, Vesa Pikki ja Panu Suominen. Tilaajan edustajina tietotekniikan laitokselta toimivat Tommi Kärkkäinen ja Antti Hakala. Projektin vastaavana ohjaajana toimi Ville Isomöttönen ja teknisenä ohjaajana Miika Nurminen.

Kevään 2006 Sovellusprojektit

ALEA suunnitteli ja toteutti verkkopeliversion Jyväskylän yliopiston Agora Game Labin Talarius-oppimissovelluksesta. Verkkopeliominaisuuksien lisäksi sovellukseen toteutettiin tiettyjä toimintaa monipuolistavia ja opetuksellisuutta parantavia ominaisuuksia. Sovellus toteutettiin Delphi-ohjelmointikielellä Windows-ympäristöön. Sovelluksen kehittivät Arto Hankaniemi, Timo Holopainen, Joni Kivinen ja Riku Kuismanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Tuula Nousiainen, Heikki Nevala sekä Antti Kirjavainen. Vastaavana ohjaajana projektissa toimi Ville Isomöttönen ja teknisenä ohjaajana Jukka Miettinen.
KIIRUNA toteutti karttasovelluksen Jyväskylän yliopistolla tietotekniikan laitoksella toteutetun Korppi-opintotietojärjestelmän yhteyteen. Sovelluksen avulla käyttäjät voivat etsiä rakennuksen, salin tai työhuoneen sijaintia. Sitä voidaan hyödyntää myös salien ja työhuoneiden ominaisuuksien havainnollistamiseen karttapohjalla. Järjestelmä koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Heikki Häyhä, Ari Perälä, Mikko Ruuskanen ja Santtu Syrjälä. Tilaajan edustajina projektissa olivat Jyväskylän yliopiston tilapalveluista Esko Korhonen, Olli-Pekka Laakso, Martti Lehtonen ja Elina Lindroos sekä tietotekniikan laitokselta Vesa Lappalainen. Vastaavana ohjaajana toimi Vesa Korhonen ja teknisenä ohjaajana Rainer Koreasalo.
KOKAKO toteutti XML-pohjaisen monikanavajulkaisujärjestelmän Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle ja virtuaaliyliopistohankkeelle. Toteutus sisälsi OpenOffice-käyttöliittymän sekä versio- ja käyttäjänhallintakomponentit. Järjestelmää tullaan käyttämään mm. tiedekunnan opinto-oppaan julkaisuprosessissa. Sovelluksen kehittivät XML-metakielen, DTD-määritysten, XSLT-muunnoskielen, OpenOffice 2.0:n sekä JBuilder 2006 -sovelluskehitysympäristön avulla Tapio Honkonen, Turo Lamminen, Tuomas Räsänen ja Tapio Väärämäki. Tilaajan edustajina projektissa olivat informaatioteknologian tiedekunnastaopintoasiainpäällikkö Eija Ihanainen ja suunnittelija Miika Nurminen, virtuaaliyliopistohankkeesta koordinaattori Antti Auer, tietojenkäsittelytieteiden laitokselta lehtori Anne Honkaranta sekä tietotekniikan laitokselta lehtori Vesa Lappalainen. Vastaavana ohjaajana toimi Vesa Korhonen ja teknisenä ohjaajana Matti Suomalainen.
RAKKI suunnitteli ja toteutti Pöyry Building Services Oy:lle tietokantapohjaisen järjestelmän asiakastyytyväisyyskyselyiden laatimiseen, hallintaan ja suorittamiseen. WWW-käyttöliittymä sisältää toimintoja kyselyjen ja kyselyosioitten luontiin, muokkaamiseen ja julkaisemiseen, vastauspyyntöjen lähettämiseen, kyselyyn vastaamiseen sekä vastausten raportointiin. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Windows-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apache Tomcat -ohjelmistoa ja tietokannanhallintajärjestelmänä Microsoft SQL Serveriä. Sovelluksen kehittivät Struts Action Framework -sovelluskehystä ja J2EE-tekniikoita hyödyntäen Java-ohjelmointikielellä ja Eclipse-sovelluskehitysympäristöllä Antti Hallamäki, Ismo Kyrönlahti, Kari Patana ja Jukka Räbinä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Tuomo Kuismin ja Mari Kärhä Pöyry Application Services Oy:stä. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Juhana Pikki.
STRUTSI suunnitteli ja toteutti Aplicom Oy:lle tietokantapohjaisen testauksen, asiakastoimitusten ja huollon prosessitietojen hallintajärjestelmän. Järjestelmä valmistuttuaan sisältää tietokannan ohella WWW-käyttöliittymän tietojen syöttöön ja raportointiin sekä rajapinnan automaattitesterin tietojen välittämiseen tietokantaan. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Windows-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Internet Information Services -ohjelmistoa ja tietokannanhallintajärjestelmänä Microsoft SQL Serveriä. Sovelluksen kehittivät .NET-sovelluskehittimellä ja C#-ohjelmointikielellä Juha Huikari, Teemu Jaaranen, Matti Korttila ja Hannu Räbinä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Rauno Stylman, Tuomo Korhonen, Tapani Myllymäki ja Teemu Stålhammar. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Jari-Pekka Heini.

Syksyn 2005 Sovellusprojektit

CONCEPT suunnittelee ja toteuttaa sovelluksen konferenssien esitysten, sessioiden sekä aikataulun koostamiseen ja muokkaamiseen. Sovellus on osa Sovellusprojekteissa COMA ja ECSS07 aikaisemmin toteutettua konferenssienhallintajärjestelmää. Sovellus toteutetaan Java-ohjelmointikielellä käyttäen Borland JBuilder -sovelluskehitysympäristöä, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen toteuttavat Pekka Kuuva, Tatu Repo, Pasi Saari ja Anna Seppänen. Tilaajana projektissa ovat Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKESistä Jyrki Komulainen ja Veikko Vihko sekä Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitokselta Janne Avela, Jouni Kallio, Paavo Komi ja Vesa Linnamo sekä tietotekniikan laitokselta Kirsi Majava, Lassi Paavolainen ja Tuomo Rossi. Vastaavana ohjaajana toimii Lari Kannisto sekä teknisenä ohjaajana toimii Petteri Kela.
KUOVI suunnitteli ja toteutti matkapuhelimella helpommin käytettävät versiot Korppi-nimisen opintotietojärjestelmän tärkeimmistä toiminnoista. Järjestelmä koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Antti Hedlund, Juho Kortelainen, Jaana Ojala ja Juhana Pikki. Tilaajana toimivasta Jyväskylän yliopistosta projektia ohjasi Vesa Lappalainen tietotekniikan laitokselta ja Mauno Väisänen hallintovirastosta. Vastaavina ohjaajina toimivat Vesa Korhonen ja Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Maunu Tuomainen.
LOKKI suunnitteli ja toteutti Sysline Oy:lle Log4J-toiminnallisuuden toteuttavan kirjaston J2ME-ympäristöön. Sovelluksen kehittivät Java-ohjelmointikielellä ja Eclipse-sovelluskehitysympäristöllä Riku Ahonen, Tommi Kangastie, Antti Kinnunen ja Pekka Villanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Jukka Matilainen ja Timo Huovila. Vastaavina ohjaajina toimivat Vesa Korhonen ja Lari Kannisto sekä teknisenä ohjaajana toimi Juhani Lammassaari.
NEVA suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston Agora Centerin Agora Game Labille WWW-oppimisympäristön. Sovellus toteutettiin alustaksi interaktiiviselle suoluontoon liittyvälle oppimisympäristölle (VISU). Sovelluksen kehittivät PHP5-kieltä ja MySql-tietokantaohjelmistoa käyttäen Antti Ekonoja, Teija Palonen, Veli-Matti Torikka ja Jukka-Pekka Vehkala. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Jenni Kaisto ja Antti Kirjavainen. Vastaavana ohjaajana projektissa toimi Ville Isomöttönen ja teknisenä ohjaajana Pasi Manninen.
RESSU suunnitteli ja toteutti Necom Oy:lle resurssien suunnittelusovelluksen WWW-ympäristöön. Sovelluksen avulla helpotetaan projektien resurssien hallintaa mahdollistamalla suunnittelun lisäksi raportointi projekteille varatuista resursseista. Sovellus hyödyntää rajapinnan välityksellä ulkoisen työajanseurantajärjetelmän tietoja. Sovelluksen kehittivät PHP5-ohjelmointikieltä ja MySql-tietokantaohjelmistoa käyttäen Toni Aho, Jouni Kuusinen, Simo Lintunen sekä Jari Rinta-Rahko. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Heikki Koskela ja Matti Toivonen. Vastaavana ohjaajana toimi Ville Isomöttönen ja teknisenä ohjaajana Pasi Manninen.
RUMBA suunnittelee ja toteuttaa Energiakolmio Oy:lle ja MVM Energiatieto Oy:lle WWW-pohjaisen työajankirjaussovelluksen. Työtehtävien kirjaamisten ohella se huomioi palkanlaskennan tarpeet työaikakertymän osalta sekä sillä voidaan siirtää tiedot erillisen rajapinnan kautta muihin järjestelmiin. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Windows-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Internet Information Services -ohjelmistoa ja tietokannanhallintajärjestelmänä Microsoft SQL Serveriä. Sovelluksen toteuttavat .NET-sovelluskehittimellä ja C#-ohjelmointikielellä Jari-Pekka Heini, Olli Lajunen, Jyri Leskinen ja Ville-Veikko Pasanen. Tilaajan puolelta projektia ohjaavat Anne Mönkkönen Energiakolmio Oy:stä ja Mikko Aitta-aho MVM Energiatieto Oy:stä. Vastaavana ohjaajana toimii Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana Rauno Koskinen.

Kevään 2005 Sovellusprojektit

BADGER suunnitteli ja toteutti Yomi Software Oy:lle päätelaitesovelluksen erityyppisten viestien selailuun Symbian Series 60 -älypuhelimilla. Sovellus lajittelee multimediaviestit välilehdille ja avaa viestin kyseistä viestityyppiä tukevalla sovelluksella. Sovelluksen kehittivät Symbian OS C++ -ohjelmointikielellä ja Eclipse-sovelluskehitysympäristöllä Aku Hänninen, Olli Kalmari, Jukka Miettinen ja Hannu-Heikki Puupponen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Katri Honkonen, Janne Räihä ja Pekka Vanhanen. Vastaavina ohjaajina olivat Hilkka Heikkilä ja Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Jani Lirkki.
ECSS07 jatkokehitti COMA-projektin aloittamaa kongressien dokumenttien ja tapahtumien hallintajärjestelmää. ECSS07-projekti lisäsi sovellukseen käyttäjien hallinnan, abstraktien ja niiden arvioinnin hallinnan sekä tilastojen tuottamisen tietokannan tietojen perusteella. Projektin tilaajina olivat Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitos ja tietotekniikan laitos sekä liikunnan ja kansanterveyden edistämisäätiö (LIKES). Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Perl-ohjelmontikielillä Petri Kiiskinen, Frans Laakso, Sami Mönkölä ja Mikko Nykänen Tilaajan puolelta projektia ohjasivat liikuntabiologian laitokselta Jouni Kallio ja Sami Kuitunen sekä tietotekniikan laitokselta Kirsi Majava Vastaavana ohjaajana oli Markus Inkeroinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Lassi Paavolainen.
KONTTORI suunnitteli ja toteutti WTS Networks Oy:lle konfiguraatiotiedostojen editorin NetWrapper-nimiselle IP-verkonhallintaohjelmistolle. Sovellus kehitettiin Eclipse-sovelluskehittimen plug-in -ohjelmana. Editorilla voidaan luoda uusia tiedostopohjia ja paketteja sekä muokata tiedostoja virheentarkistusten ja opasteiden tuella. Sovelluksen kehittivät Matti-Aleksis Hakala, Heikki Hytönen, Niko Kolehmainen ja Juho-Matti Norrena. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Anssi Rantamäki. Vastaava ohjaaja oli Markus Inkeroinen ja teknisenä ohjaajana toimi Antti Hakala.
KUHA suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan tutkimusinstituutille (TITU) prototyypin WWW-sovelluksesta, joka palvelee toisen asteen opintojaan suunnittelevia Keski-Suomen alueella. Sovelluksella voidaan suunnitella opinpolkuja, jotka koostuvat tietokantaan tallennetuista toisen asteen oppilaitosten kurssikuvauksista. Sovellus tarjoaa siten myös opinto-ohjaustyökalun opettajille ja opinto-ohjaajille. Sovelluksen kehittivät PHP-ohjelmointikieltä ja MySQL-tietokantaohjelmistoa käyttäen Petri Lamminaho, Ville Muittari, Kati Mäki-Kuutti ja Juho Tamminen. Projektissa toimi visualistina Nikolas Saikkonen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ulla Huttunen ja Petri Lounaskorpi. Vastaavina ohjaajina toimivat Ville Isomöttönen ja Markus Inkeroinen sekä teknisenä ohjaajana Pasi Manninen. Visuaalisen suunnittelun ohjaajina toimivat taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselta Päivi Kaijula ja Juha Teppo.
SHAMAN määritteli, suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston ATK-keskukselle prototyypin käyttäjätunnusten ja salasanojen sekä käyttöoikeuksien hallinnointiin käytettävästä järjestelmästä. Järjestelmä koostaa tiedot yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden tietoja sisältävistä lähdejärjestelmistä ja välittää niiden perusteella käyttöoikeudet yliopiston kohdejärjestelmille. Prototyyppi koostuu rajapinnoista lähde- ja kohdejärjestelmiin, WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea ja tietokannanhallintajärjestelmänä PostgreSQL:ää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Perl-kielillä sekä CGI-tekniikalla ja Eclipse-sovelluskehitysympäristöllä Marko Andersson, Mika Rinkinen, Matti Törmä ja Timo Valonen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Matti Levänen, Tero Toivonen ja Sirpa Turjanmäki. Vastaavana ohjaajana oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Lassi Paavolainen .
TEGEX suunnitteli ja toteutti Tieto-X Oyj:lle testausautomaatiosovelluksen, jolla helpotetaan ja nopeutetaan Symbian OS -käyttöjärjestelmää käyttävien matkapuhelinten testaamista. Sovellus mahdollistaa testitapausten hallinnan pienempien osakokonaisuuksien avulla. Sovelluksella muodostettuja testiskriptejä käytetään puhelimissa Digia Oy:n AppTest-sovelluksen avulla. Sovelluksen kehittivät C++-ohjelmointikielellä ja Borlandin C++ Builder -kehitysympäristöä käyttäen Pekka Hotokka, Pekka Karjalainen, Marianne Oivo ja Toni Saarela. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Timo Salminen ja Joona Tarvainen. Vastaavina ohjaajina toimivat Ville Isomöttönen ja Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana Rainer Koreasalo.

Syksyn 2004 Sovellusprojektit

KAAKKURI suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle prototyypin yleiskäyttöisestä sovelluksesta opetustapahtumien lukukausittaiseen sijoittamiseen ajallisesti ja saleittain. Sovelluksen kehittivät Java-ohjelmointikielellä Petteri Kela, Antti Pokela, Santtu Salmi ja Matti Suomalainen. Projektissa toimivat käytettävyyskonsultteina Ville Haapsaari ja Jukka Partanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Päivi Jämsen ja Vesa Lappalainen. Vastaavana ohjaajana toimi Lari Kannisto sekä teknisenä ohjaajana Arto Rikalainen.
LUOLA suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston Agora Centerin Lapsitutkimuskeskukselle pelisovelluksen lasten lukutaitoon liittyvien kognitiivisten ja motoristen taitojen arviointiin. Peli mittaa mm. pelaajan kykyä erotella samankaltaisia äänteitä toisistaan, reaktioiden nopeutta, motoriikkaa ja visuaalista etsintäkykyä. Sovelluksen kehittivät osittain Lapsitutkimuskeskuksen aiempien pelien ohjelmakoodia hyödyntäen Java-ohjelmointikielellä ja Eclipse-sovelluskehitysympäristöllä Iivo Kapanen, Aleksi Keurulainen, Kimmo Salakka ja Kimmo Teerimäki. Päivi Arenius toimi projektin visualistina suunnitellen ja toteuttaen pelin kenttien ja peliobjektien kuvat. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Heikki Lyytinen, Marika Lindholm ja Sini Hintikka. Vastaavana ohjaajana oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Juhani Lammassaari.
ORAAKKELI suunnitteli ja toteutti Pohjoisen Keski-Suomen Verkkopalvelut Oy:lle verkkopohjaisen sovelluksen terveydenseurantaan ja sairauksien ennaltaehkäisyyn osaksi pohjoiseen Keski-Suomeen toteutettavaa seutuportaalia. Sovelluksella käyttäjät voivat kirjata ja seurata omaan terveyteen, sairauksiin ja elämäntapoihin liittyviä asioita sekä saada tietoa ja ohjeita niihin liittyen. Sovelluksen kehittivät Timo Joensuu, Juha Lamminen, Risto Peränen ja Jani Sillanpää PHP-ohjelmointikielellä, CSS-tyylitiedostoilla, MySQL-tietokannanhallintajärjestelmällä ja Apache -WWW-palvelinohjelmistolla. Marko Myllyaho toimi projektin visualistina suunnitellen ja toteuttaen sivuston graafisen ulkoasun kuvakkeineen. Projektissa toimivat käytettävyyskonsultteina Rafael Grönlund ja Tomi Kettunen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat pääosin talousjohtaja Eeva Kuusela Saarijärven kaupungilta sekä ylilääkäri Matti Honkimäki, projektipäällikkö Päivi Koikkalainen, ATK-tukihenkilö Marja Laitinen ja lääkäri Elisa Ventilä Saarijärven - Karstulan seudun terveydenhuollon kuntayhtymästä. Asiantuntijana projektissa toimi Anu Valkonen laatien sovellukseen käyttäjille esitettävät palautteet ja linkit. Vastaavana ohjaajana oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Pasi Manninen.
SELLI suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston kemian laitokselle, bio- ja ympäristötieteiden laitokselle sekä tietotekniikan laitokselle sovelluksen, joka helpottaa konfokaalimikroskoopista saatavan datan esittämistä ja käsittelyä. Sovellus toimi Mayavi-visualisointiohjelmiston yhteydessä ja sen kehittivät Python-ohjelmontikielellä käyttäen Numeric Python -laskentakirjastoa, Tkinter-käyttöliittymäkirjastoa sekä VTK-visualisointikirjastoa Juha Hyytiäinen, Jaakko Mäntymaa, Kalle Pahajoki ja Jukka Varsaluoma. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Jorma Virtanen Nanoscience Centeristä ja kemian laitokselta sekä Pasi Kankaanpää ja Heikki Uuksulainen bio- ja ympäristötieteden laitokselta. Vastaavana ohjaajana oli Markus Inkeroinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Tero Tuovinen.
TARE suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston museolle taiderekisterisovelluksen, joka korvaa siellä nykyään toiminnassa olevan ja toiminnallisuudeltaan vastaavan DOS-pohjaisen järjestelmän. Sovelluksen avulla pystytään hallinnoimaan tietokantaa, johon on tallennettu yliopiston kokoelmissa olevat taideteokset. Sovellusta käytetään apuna myös museohenkilökunnan työssä ja yliopiston laitosten tutkimuksissa. Sovelluksen kehittivät Delphi 7 -sovelluskehitysympäristöllä ja MySQL-tietokannanhallintajärjestelmällä Rauno Koskinen, Mikko Meriläinen, Heikki Nevala ja Mikko Vilenius. Projektissa toimivat käytettävyyskonsultteina Maarit Nurkkala ja Sanna Saarikko. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pirjo Vuorinen ja Miika Nurminen. Vastaavina ohjaajana olivat Hilkka Heikkilä ja Lari Kannisto. Teknisenä ohjaajana toimi Vesa Tanhua-Tyrkkö.
TAURI suunnitteli ja toteutti VTT Prosesseille analyysirekisteriohjelman paperianalyysitöiden hallintaan. Sovelluksella voidaan hallita töitä tarjousvaiheesta tilauksen ja suoritettavien analyysien kautta aina loppuraportin laatimisvaiheeseen ja laskutuksen saakka. Sovelluksen kehittivät Delphi 7 -sovelluskehitysympäristöllä, Excel-taulukkolaskentaohjelmistolla ja MSSQL-tietokannanhallintajärjestelmällä Miika Järvinen, Petteri Olkinuora, Pirkka Ruokolainen ja Ville Tinnilä. Projektissa toimivat käytettävyyskonsultteina Markus Rahkola, Tuomo Savolainen ja Annika Takala. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pauli Hietala, Harri Kiiskinen ja Pia Vento. Vastaavana ohjaajana olivat Hilkka Heikkilä ja Jukka-Pekka Santanen. Teknisenä ohjaajana toimi Vesa Tanhua-Tyrkkö.

Kevään 2004 Sovellusprojektit

COMA suunnitteli ja toteutti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle prototyypin yleiskäyttöisestä sovelluksesta konferenssi-proceedingsien tekemiseen. Sovelluksella voidaan helposti koostaa konferenssien kookoomajulkaisuja, jotka ovat pienillä muutoksilla julkaisukelpoisia. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Perl-ohjelmontikielillä Hanna Alm, Kari Arkko, Pentti Nakari ja Lassi Paavolainen . Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Kirsi Majava ja Tuomo Rossi. Vastaavana ohjaajana oli Markus Inkeroinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Tero Toivonen.
KUIKKA jatkokehitti Käki-projektin luomaa henkilökohtaisen opintosuunnitelman hallintasovellusta Jyväskylän yliopistossa käytössä olevaan KORPPI-nimiseen WWW-pohjaiseen opintotietojärjestelmään. Sovellus mahdollistaa opiskelijoille ja opintoja ohjaaville henkilökohtaisten opintosuunnitelmien laatimisen, seurannan ja raportoinnin. Projekti keskittyi työssään opiskelijoiden toimintoihin liittyen pääosin opintosuunnitelman laatimiseen ja hallintaan. Järjestelmä koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Salla Kalermo, Sami Kosonen, Lauri Pohjola ja Antti Tourunen. Tilaajana toimivasta Jyväskylän yliopistosta projektia ohjasivat Juha Merikoski fysiikan laitokselta, Antti Auer virtuaaliyliopistosta ja Jari Rantamäki opetuksen laatuhanke OPLAA!:sta. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Minna Hillebrand, Vesa Lappalainen ja Juha Lappi.
KYYHKY kehitti päivyrirajapinnan Jyväskylän yliopistossa käytössä olevaan KORPPI-nimiseen WWW-pohjaiseen opintotietojärjestelmään. Rajapinnan avulla pystytään synkronoimaan kalenteritapahtumia Korppi-järjestelmän kalenteriosion sekä erilaisten mikrojen, matkapuhelimien, taskumikrojen ja muiden kämmenlaitteiden kalenterien kesken. Rajapinta hyödyntää SyncML- ja vCalendar-rajapintoja sekä JBoss- ja Sync4j-palvelinohjelmistoja. Korppi-järjestelmä koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Timo Aarniovuori, Teija Alasalmi, Jaakko Hyvärinen ja Maunu Tuomainen. Tilaajana toimivasta Jyväskylän yliopistosta projektia ohjasivat Vesa Lappalainen ja Jonne Itkonen tietotekniikan laitokselta sekä Antti Auer virtuaaliyliopistosta. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Minna Hillebrand ja Tiina Pöyhönen.
LIITUTAULU toteutti Jaakko Pöyry Infralle järjestelmän, joka välittää tietoa erillisten etätietokantojen ja keskusjärjelmän välillä. Järjestelmä sisältää etätietokantojen ja keskustietokannan välisen tietoliikenneprotokollan sekä kommunikointi- ja muunnosmodulit, joilla mahdollistetaan erilaisten tietokantojen muuntaminen tietoliikenneosalle sopivaan muotoon. Sovelluksen kehittivät Java-ohjelmointikielellä Jari Axen, Timo Hyttinen, Henrik Martikainen ja Teijo Venäläinen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Petteri Hyytiäinen ja Petri Saloma. Vastaavana ohjaajana oli Lari Kannisto sekä teknisenä ohjaajana toimi Arto Rikalainen.
NEURON kartoitti irtaimiston hallintaprosessia, määritteli vaatimukset irtaimiston ja käyttöomaisuuden hallintajärjestelmälle sekä toteutti prototyypin ATK-laiterekisteristä Jyväskylän yliopistolle. Prototyyppi kehitettiin osaksi Sauron-nimistä verkon nimipalveluiden rekisteröintijärjestelmää. Prototyyppi ja Sauron-järjestelmä koostuvat WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea ja tietokannanhallintajärjestelmänä PostgreSQL:ää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Perl-kielillä sekä CGI-tekniikalla Juha Karhula, Lasse Laaksonen, Arja Lavonen ja Antti Savolainen. Tilaajana toimivasta Jyväskylän yliopistosta projektia ohjasivat Kari Jaakonaho, Esko Korhonen ja Mauno Väisänen hallintovirastosta sekä Tuomas Kautto informaatioteknologian tiedekunnasta ja Timo Kokkonen ATK-keskuksesta. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Jari Lepistö ja Tero Toivonen.
OPTILIFT toteutti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukselle (KIHU) painonnoston levytankoharjoitteluun nostotekniikan automaattisen mittaus- ja analysointisovelluksen. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön käyttäen Delphi-ohjelmointityökalua Lauri Laasala, Olli Lukkarinen, Ville Räisänen ja Vesa Tanhua-Tyrkkö. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Tapani Keränen, Risto Toivonen ja Jukka Viitasalo. Vastaavana ohjaajana oli Markus Inkeroinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Ville Tirronen.
STOB toteutti BonAlyse Oy:lle sovelluksen tietokonetomografialaitteistolla otettujen kuvien sekä niihin liittyvien henkilö- ja analysointiparametrien siirron automatisointiin. Sovelluksen kehittivät Delphi-ohjelmointiympäristössä Windows 98, 2000, NT ja XP -käyttöjärjestelmiin Teuvo Haukka, Marika Lindholm ja Tero Saastamoinen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Sari Ollikainen. Vastaavana ohjaajana oli Markus Inkeroinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Ville Tirronen.
XETOR toteutti helppokäyttöisen XML-editorin Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnalle. Sovellus kehitettiin vapaan ohjelmistolisenssin alla tuotetun jEditin komponentteihin pohjautuen. Sovelluksen kokosivat Java-kielellä Jani Lirkki, Olavi Paananen, Raimo Pitkänen ja Jussi Räisänen. Tilaajana toimivasta Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnasta projektia ohjasivat Tommi Lahtonen tietotekniikan laitokselta sekä Anne Honkaranta, Perttu Poikonen ja Airi Salminen tietojenkäsittelytieteiden laitokselta. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen, sekä teknisinä ohjaajina toimivat Olli Tietäväinen ja Heikki Kainulainen sekä projektiasiantuntijana Hilkka Heikkilä.

Syksyn 2003 Sovellusprojektit

KOSKIKARA jatkokehitti Kottarainen-projektin luomaa kyselyjen laatimis- ja hallintasovellusta Jyväskylän yliopistossa käytössä olevaan KORPPI-nimiseen WWW-pohjaiseen opintotietojärjestelmään. Sovellus mahdollistaa kyselyiden luomisen WWW-ympäristöön, kyselyjen toteuttamisen, vastausten hallinnan sekä tulosten muodostamisen ja esittämisen. Projekti keskittyi em. osioista kyselyn vastausten analysointiin, tulosten havainnolliseen esittämiseen sekä kyselypankkiin. Järjestelmä koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Ville Laitila, Pekka Moisio, Aapo Mäkinen ja Harri Pölkki . Tilaajana toimivasta Jyväskylän yliopistosta projektia ohjasivat Eija Ihanainen matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta, Antti Auer virtuaaliyliopistosta ja Jari Rantamäki opetuksen laatuhanke OPLAA!:sta. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Vesa Lappalainen ja Teemu Vähä-Ruka.
KÄKI toteutti prototyypin henkilökohtaisen opintosuunnitelman hallintasovelluksesta Jyväskylän yliopistossa käytössä olevaan KORPPI-nimiseen WWW-pohjaiseen opintotietojärjestelmään. Sovellus mahdollistaa opiskelijoille ja opintoja ohjaaville henkilökohtaisten opintosuunnitelmien laatimisen, seurannan ja raportoinnin. Projekti keskittyi kuitenkin työssään tutkintovaatimusten ja opintokokonaisuuksien hallintaan, joka tarvitaan opintosuunnitelmien hallinnan pohjaksi. Järjestelmä koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Sami Huttunen, Tatu Lamminmäki, Juha Lappi ja Eija Pelkkikangas. Tilaajana toimivasta Jyväskylän yliopistosta projektia ohjasivat Antti Auer, Hanna Seuranen ja Kekke Hyvämäki virtuaaliyliopistosta, Jari Rantamäki opetuksen laatuhanke OPLAA!:sta, Juha Merikoski fysiikan laitokselta sekä Marja Kankaanranta Agora Learning Laboratorystä. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Minna Hillebrand ja Vesa Lappalainen.
LUKEVAX toteutti lapsille lukutaitoa opettavan pelin Jyväskylän yliopiston Agora Centerin Lapsitutkimuskeskukselle. Järjestelmä koostuu pelisovelluksesta, tulospalvelimesta ja asetusten hallintasovelluksesta. Pelaaja harjoittelee pelillä äänteiden sekä kirjainten, tavujen ja sanojen yhdistämistä toisiinsa. Pelin kulkua ohjataan peli- ja asetustiedostoilla sekä sen tulokset siirretään palvelimelle lokitiedostossa. Järjestelmän kehittivät Windows-käyttöjärjestelmään Java-kielellä Mika Harju, Ville Koskiniemi, Juhani Lammassaari ja Elisa Utriainen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Heikki Lyytinen, Päivi Syrjälä sekä Tuomo Hokkanen psykologian laitokselta. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Niko Kotilainen.
MOPEDI toteutti kännyköiden vertaisverkkosovellusten väliohjelmiston Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle sekä Agora Centerin InBCT- ja CheeseFactory-projekteille. Sen avulla kännyköillä olevat sovellukset voivat vaihtaa tietojaan Bluetooth-rajapinnan kautta kännyköiden kohdatessa. Mahdolliset sovellukset voivat liittyä mm. polttoaineen hintojen vertailuun, kumppanin hakuun tai kyydin hakuun. Väliohjelmiston ja siihen liittyvä paikallistamissovelluksen kehittivät Symbian-käyttöjärjestelmään C++ -kielellä Olli Alanen, Kimmo Haukimäki, Timo Juonoja ja Petri Rönkkö. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Mikko Vapa ja Matthieu Weber. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimivat Niko Kotilainen ja Oleksiy Volovikov.

Kevään 2003 Sovellusprojektit

FILEWELL toteutti Honeywell Oy:lle älykkään TFTP-palvelimen, joka toimii konfigurointitiedostojen jakelijana teollisuusautomaatiojärjestelmien erilaisille TCP/IP-verkkolaitteille. Palvelin koostaa XML-määritysten perusteella palvelimen tunteville laitteille lähetettävän tiedoston vasta laitteen sitä pyytäessä. Projektissa toteutettiin myös konfigurointityökalut, joilla määritellään palvelimelle palveltavat laitteet sekä muodostetaan jokaiselle laitteelle lähetettävä konfigurointitiedosto. Sovelluksen kehittivät Windows 2000 -ympäristöön Visual C++ -ohjelmistokehitystyökalulla ja MFC-kirjastolla Ismo Keränen, Jari Marttinen, Jaana Sarajärvi ja Mikko Viitaila. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Kimmo Kaario, Tapio Mattila ja Rauno Veijola. Vastaavina ohjaajina toimivat Lari Kannisto ja Jukka-Pekka Santanen. Teknisenä ohjaajana toimi Juho Yli-Honkola.
HELMI toteutti Process Vision Oy:lle XML-pohjaista kuvauskieltä käyttävän sovelluksen Windows-sovellusten konfigurointia ja asennusta varten. Sovelluksen kehittivät Windows 2000, 98, ja NT 4 -ympäristöihin Visual C++ -ohjelmistokehitystyökalulla ja MFC-kirjastolla Janne Matihaldi, Maria Syvälahti, Olli Tietäväinen ja Vesa Tiihonen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Karri Kulmala, Heikki Liimatainen ja Joona Vuolle. Vastaavana ohjaajana toimi Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Heikki Kainulainen.
HIBBO toteutti Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselle graafisen käyttöliittymän hila-Boltzmann-simulaattoriin. Käyttöliittymän avulla voidaan visualisoida nestevirtauksia esimerkiksi virtaviivojen ja merkkipartikkelien avulla. Sovellus toimii sekä Windows- että Linux-ympäristöissä. Laskentatulosten graafiseen esittämiseen käytetään OpenGL-kirjastoa. Sovelluksen kehittivät Object Pascal -ohjelmointikielellä hyödyntäen Borlandin Delphi- ja Kylix-sovelluskehitysympäristöjä Matti Eskelinen, Olli Karppinen, Harri Kosunen ja Riikka Rikkola Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Markku Kataja, Antti Koponen, Ari Jäsberg ja Pasi Raiskinmäki. Vastaavina ohjaajina olivat Markus Inkeroinen ja Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Rainer Koreasalo.
HIPARI toteutti RollTest Oy:lle reaaliaikamodulin telojen mittauksen ja hionnan ohjaukseen sekä käyttöliittymän modulin monitorointiin. Järjestelmän kehittivät Linux-ympäristöön Object Pascal, C++ ja Python -ohjelmointikielillä hyödyntäen Borlandin Delphi- ja Kylix-sovelluskehitysympäristöjä Mirva Paavola, Kari Saari, Jarkko Tulla ja Tero Tuovinen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Janne Koponen ja Teppo Syrjänen. Vastaavana ohjaajana toimi Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Aki Suihkonen.
KOTTARAINEN toteutti prototyypin WWW-pohjaisesta kyselyjen hallintasovelluksesta Jyväskylän yliopistossa käytössä olevaan KORPPI-nimiseen WWW-pohjaiseen opintotietojärjestelmään. Sovellus mahdollistaa kyselyiden luomisen WWW-ympäristöön, kyselyjen toteuttamisen, vastausten hallinnan sekä tulosten muodostamisen ja esittämisen. Projektin työ keskittyi em. osioista kyselyiden luomiseen ja niihin vastaamiseen. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Sampsa Lintunen, Tiina Pöyhönen, Teemu Vähä-Ruka ja Timo Ylönen. Tilaajana toimivasta Jyväskylän yliopistosta projektia ohjasivat Eija Ihanainen avoimesta yliopistosta, Antti Auer virtuaaliyliopistosta, Jari Rantamäki opetuksen laatuhanke OPLAA!:sta, Mauno Väisänen yliopiston hallintovirastosta ja Vesa Lappalainen tietotekniikan laitokselta. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Jussi Mäkinen ja Markku Vire.
PORTTI toteutti Jyväskylän yliopiston viestinnälle WWW-sivujen kautta toimivan tiedotussivuston. Sovellus käsittää tiedotteiden, tapahtumailmoitusten sekä henkilöstökoulutustapahtumien syöttämisen, muokkaamisen, julkaisemisen ja esittämisen. Tiedot tallennetaan Zopen oliotietokantaan. Sovelluksen kehittivät DTML- ja python-kielillä Juha Erkkilä, Jenni Hytönen, Marko Kivelä, Paula Mali sekä Lari Väänänen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Tarja Vänskä-Kauhanen ja Anu Mustonen Jyväskylän yliopiston viestinnästä, Antti Auer virtuaaliyliopistosta, Mikko Koljander suunnittelusta ja kehittämisestä, Pekka Olsbo kirjastosta, Jussi Talaskivi ATK-keskuksesta sekä Mauno Väisänen yliopiston hallintovirastosta. Vastaavina ohjaajina olivat Markus Inkeroinen ja Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Matti-Pekka Sivosuo.
SERTI toteutti Stresstech Oy:lle servomoottorien ohjauslogiikan testaussovelluksen. Kyseisellä graafisella käyttöliittymällä voidaan ohjata logiikkaa RS232-liitännän kautta joko käyttöliittymän ohjaimilla tai annetuilla merkkipohjaisilla komennoilla. Lisäksi logiikan tila ja vastaukset ovat nähtävissä käyttöliittymässä. Sovelluksen kehittivät Windows 2000 -ympäristöön Visual C++ -ohjelmistokehitystyökalulla ja MFC-kirjastolla Susanna Blomqvist, Antti Korhonen, Heikki Mylläri ja Pekka Pakari. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Tapio Hirvelä, Aapo Tamminen, Ilkka Urtamo ja Lasse Suominen. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana toimivat Rainer Koreasalo ja Karri Kulmala.
TELMO toteutti RollTest Oy:lle telojen mittaus- ja hiontaohjelmiston rungon. Sovelluksen kehittivät Windows NT4, Windows 2000 ja Linux-ympäristöihin Borlandin C++ Builder ja Kylix-ohjelmistokehitystyökaluilla ja CLX-kirjastolla Juha Halmetoja, Maija Mäkinen, Jenni Myllynen ja Henri Suutarinen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Teppo Syrjänen ja Janne Koponen. Vastaavina ohjaajina toimivat Kari Kärkkäinen ja Lari Kannisto. Teknisenä ohjaajana toimi Ville Tirronen.

Syksyn 2002 Sovellusprojektit

GUARDIAN toteutti Jyväskylän yliopiston Agora Centerin InBCT- ja CheeseFactory-projekteille valvonta- ja monitorointisovelluksen hajautetulle Chedar-nimiselle Peer2Peer-järjestelmälle. Palvelinohjelmasta ja käyttöliittymästä koostuvan sovelluksen kehittivät Java- ja C++ -kielillä Niko Kotilainen, Ville Pentti, Jussi Rastas ja Joni Töyrylä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Mikko Vapa ja Annemari Auvinen. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Matthieu Weber.
INNUCE toteutti Jyväskylän yliopiston perheportaali-projektille perheen viestintäkeskusyksikön multimediaviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen. Viestipalvelimesta ja käyttöliittymästä koostuvan sovelluksen kehittivät Java-kielellä hyödyntäen NetBeans-sovelluskehitysympäristöä Sami Dadu, Janne Järvinen, Marja Kallioniemi ja Teemu Keltanen. Satu Kähkönen toimi projektin visuaalisena konsulttina. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Juha-Matti Latvala ja Hanna Parkkola. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Juho Yli-Honkola.
KIURU toteutti WWW-pohjaisen salivaraussovelluksen Jyväskylän yliopistossa käytössä olevaan KORPPI-nimiseen WWW-pohjaiseen opintotietojärjestelmään. Projektin työhön sisältyy myös rajapinnan määrittely ja toteuttaminen ulkopuoliseen salivarausjärjestelmään salivarausten synkronointia varten. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Toni Hilpinen, Marko Koivuniemi, Jussi Mäkinen ja Miika Nurminen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pauli Kujala ja Vesa Lappalainen tietotekniikan laitokselta sekä Esko Korhonen ja Pekka Lampinen hallintovirastosta. Vastaava ohjaaja on Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Kirsi Koponen ja Markku Vire.
KIVAHKO toteutti Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan tutkimusinstituutille järjestelmän kodin ja koulun väliseen sähköiseen viestintään. Järjestelmä luovutettiin edelleen MUKAVA-projektille varsinaista käyttöönottoa varten. Palvelimesta, selainkäyttöliittymästä ja mobiililaitteen käyttöliittymästä koostuvan järjestelmän kehittivät PHP- ja C++ -kielillä Kimmo Aittokallio, Anne Laine, Seppo Lautamäki ja Pasi Manninen. Tilaajan puolesta projektia ohjasivat Jani Kurhinen tietotekniikan laitokselta. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Olli-Pekka Saxell.
MOBO toteutti Yomi Applicationsille sisällönkonversiokomponentin erimuotoisten tiedostojen muuntamiseen multimediaviesteiksi. Komponentin kehittivät Java-kielellä hyödyntäen NetBeans-sovelluskehitysympäristöä Heikki Kainulainen, Ari Kolunsarka, Rainer Koreasalo ja Jaakko Korpi. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Jouni Laine ja Jari Parkkisenniemi. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Karri Kulmala.
TUJU toteutti Jyväskylän yliopiston hallintoviraston suunnittelu- ja kehittämisyksikölle WWW-pohjaisen tutkimus- ja julkaisutietojärjestelmän. Toteutettava Tutka-järjestelmä tulee korvaamaan yliopistolla käytössä olevan Tuure-järjestelmän. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää sovelluskehitysympäristönä ja sovellusalustana Zopea sekä tietokannanhallintajärjestelmänä PostgreSQL:ää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Python-kielillä Ville Isomöttönen, Matti Kiviranta, Paavo Parkkinen ja Elina Riipi. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Mikko Koljander, Sirkka-Liisa Korppi-Tommola, Leena Treuthardt ja Mauno Väisänen. Vastaava ohjaaja on Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Jonne Itkonen ja Markku Vire.
VERSTAS toteutti Numerola Oy:lle mallinnus- ja simulointiohjelmistot kokoavan projektityökalun mallinnusprosessin hallintaan. Sovelluksen kehittivät Linuxille Kylix-sovelluskehitysympäristöllä Object Pascal- ja eLisp-kielillä Antti Hakala, Tomi Laamanen, Paavo Nieminen ja Jukka Toivanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Raino A.E. Mäkinen, Eeva-Kaisa Rouhiainen ja Pasi Tarvainen. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Ville Tirronen.
WASTA toteutti Päijät-Hämeen verkko-opistoprojektille WWW-sivuston luonti- ja hallintasovelluksen. Sillä voidaan ylläpitää ja hallita kulttuurin ja opetustoiminnan yhteyspaikkaa, josta voidaan myydä palveluita ulkopuolisille yrityksille ja yhteisöille. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux- tai FreeBSD-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää sovelluskehitysympäristönä, sovellusalustana ja tietokannanhallintajärjestelmänä Zopea. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Python-kielillä Vesa Laasanen, Matti-Pekka Sivosuo ja Tuomas Turpeinen. Issu Huovinen toimi projektin visuaalisena konsulttina. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pirkko Marjavaara, Sariseelia Sore, Juha Enden, Harri Tuomi ja Jussi Kuittinen. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Jonne Itkonen.

Kevään 2002 työprojektit

ERKKA toteutti ER-kaavioiden piirtotyökalun Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle. Piirtotyökalulla pystytään muodostamaan tietokannan rakenne, esittämään rakenne relaatiokuvana sekä tallentamaan tietokannan määrittelevät SQL-komennot. Sovelluksen kehittivät XML-, XSL- ja Java-kielillä Antti Enqvist, Tommi Grenfors, Hanna-Leena Peltomaa ja Juho Yli-Honkola. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Tommi Lahtonen. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Karri Kulmala.
KILSA toteutti kilpailutoiminnan sarjanhallinta- ja tulospalvelujärjestelmän Jyväskylän yliopiston Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnalle WWW-pohjaiseen Suomalaisen liikunnan tietopankkiin. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja Ingres-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Miika Akselila, Juha Hippi, Tuomo Kohvakka ja Anna-Kaisa Koskela. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Sinikka Hänninen, Petteri Hannila ja Petri Helander. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Kirsi Koponen.
KOPPELO toteutti WWW-pohjaisen opinnäytteiden hallintasovelluksen Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksella käytössä olevaan KORPPI-nimiseen WWW-pohjaiseen opintotietojärjestelmään. Sen avulla voidaan hallita opinnäytteiden vaiheita aiheen esittämisestä ohjaustapahtumien kautta aina opinnäytteen arvosteluun ja niiden raportointiin saakka. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Minna Hillebrand, Markus Silván, Antti Vanhanen ja Marko Ylitalo. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Jukka-Pekka Santanen, joka toimi myös vastaavana ohjaajana projektissa. Teknisinä ohjaajina toimivat Pauli Kujala, Mauri Leppänen, Heikki Uuksulainen ja Markku Vire.
MIDBA toteutti Enermet Oy:lle tietokannassa olevien mittaustietojen laskentakomponentin, jolla voidaan laskea sähkönkulutuksen mittaussarjoja tietokantaan. Komponentin kehittivät Java-kielellä EJB-tekniikalla Windows-ympäristöön Jukka Mäkelä, Doina Oltean, Ilkka Myllyperkiö ja Mika Partanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Aku Kalajo ja Mauri Patrikainen. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimivat Niina Hämäläinen ja Antti Viinikka.
NEXUS toteutti VTT Tietotekniikalle hajautetun rinnakkaislaskentaympäristön käyttäen GRID-teknologiaa. Projekti tutki 3D-fraktaaleihin perustuvan laskentatehtävän perusteella, milloin on hyödyllistä käyttää hajautusta. Järjestelmän laskentaritilä (engl. Computational Grid) toteutettiin Globus Toolkit -ohjelmistolla ja JavaCoG-kirjastolla sekä käyttöliittymä Java-kielellä. Rinnakkaislaskentaympäristön kehittivät Pasi Aho, Henrik Härkönen, Miikka Lahti ja Minna Rajala. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Mika Pennanen. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajina toimivat Mikko Vapa ja Tomi Suviola.
RABIT toteutti Bittitiimi Oy:lle Nokia 9210 Communicatorissa toimivan sovelluksen. C++ -pohjaisen sovelluksen avulla voidaan lukea, muokata ja lisätä sovellukselle välitettyjen XML-dokumenttien tietoja. Sovelluksen käyttöliittymä on dynaaminen ja se voidaan määritellä XML-tiedoston avulla. Sovelluksen kehittivät Symbian OS -käyttöjärjestelmään Visual C++ -sovelluskehitysympäristöllä Toni Huovinen, Tuomas Järvinen, Kaisu Toikkanen ja Ismo Venäläinen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pasi Lehtimäki ja Jarmo Oittinen. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimivat Olli-Pekka Saxell ja Ville-Pekka Vahteala.
TULKKI toteutti hallintaohjelmiston Maclan-projektin kehittämälle WLAN-protokolla-analysaattorille. Kyseisen Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle toteutetun asiakas/palvelinjärjestelmän avulla voidaan seurata ja tutkia WLAN-verkossa tapahtuvaa liikennettä TCP/IP-verkon yli. Järjestelmä koostuu hallintaohjelmien, palvelimen ja analysaattoriohjelmien lisäksi WLAN-tukiasemista ja PCMCIA WLAN -verkkokorteista sekä protokolla-analysaattorikorteista. Sovelluksen kehittivät Linux-ympäristöön Kylix-sovelluskehitysympäristöllä ja C++-ohjelmointikielellä Jarmo Kalsi, Olli-Markus Kaura-aho, Mervi Mäkinen ja Anna-Liisa Roiko-Jokela. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Jani Kurhinen ja Ari Viinikainen. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimivat Jani Puttonen ja Ville Tirronen.
URAANI toteutti WWW-pohjaisen opintoneuvonta- ja urasuunnittelusovelluksen Jyväskylän yliopiston avoimelle yliopistolle. Sovelluksen sisältämien tietojen avulla opiskelija pystyy suunnittelemaan opintojaan itsenäisesti ja osaa valita tarkoituksenmukaisia opintoja. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Teemu Lappalainen, Anu Valkonen, Mikko Vieru ja Markus Viklund. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Minna Lehtonen, Carita Haapanen, Mervi Gröhn ja Tommi Lahtonen. Merja Ruuska toimi projektin visuaalisena konsulttina. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Markku Vire.
VEIVI toteutti WTS Oy:lle verkon visualisointisovelluksen. Sovellus muodostaa ja visualisoi XML-kuvauksena esitetystä verkkomaisesta tietorakenteesta kuvan, jossa solmujen liitosviivojen leikkaukset on minimoitu. Sovelluksen kehittivät HTML- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Juha Friman, Suna Kinnunen ja Ilkka Syrjälä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Timo Salminen ja Anssi Rantamäki. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajina toimivat Karri Kulmala ja Marko Mäkelä.
WAHTI toteutti WTS Oy:lle lähiverkon reunalaitteen kuorman mittaussovelluksen. Sovelluksella voidaan mitata esimerkiksi yrityksen tietoverkon käyttöastetta sekä reunalaitteesta riippuen työasemakohtaista käyttöastetta. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön Delphi-sovelluskehitysympäristöllä Aku-Matti Hankaniemi, Tiia Häsä ja Tuomas Lahnalampi. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Anssi Rantamäki ja Timo Salminen. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimivat Kai Lahti ja Mikko Pääkkönen.

Syksyn 2001 työprojektit

ARKKI toteutti VTT Energialle käyttöliittymän paperinkoneen kuivatusosan simulaattorille. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön Delphi-sovelluksenkehitysympäristöllä Henna Lahtonen, Timo Nihtilä ja Timo Riipinen. Erja-Maija Julkunen toimi projektin visuaalisena konsulttina. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Janne Keränen, Harri Kiiskinen, Pauli Hietala ja Oleg Timofeev. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Jani Korhonen.
EXODUS toteutti Numerola Oy:lle graafisen työkalun kolmiulotteisten laskenta-alueitten luomiseen ja käsittelyyn yksinkertaisten peruskappaleitten avulla. Sovelluksen kehittivät Linux-ympäristöön C++ - ja Tcl/Tk-ohjelmointikielillä sekä OpenGL- ja GLUT-kirjastoilla Petri Eskelinen, Mikko Ketola, Kaisa Kokko ja Lasse Laukkanen. Ari Häyrinen toimi projektin visuaalisena konsulttina. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Kai Hiltunen, Eeva-Kaisa Rouhiainen ja Erkki Heikkola. Vastaava ohjaaja oli Kari Kärkkäinen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Anni Toivola ja Markku Vire.
GESTAPO toteutti informaatioteknologian tiedekunnallelle valvonta- ja hälytysjärjestelmän. Se kerää dataa järjestelmän sisältäviltä kameroilta ja erilaisilta antureilta sekä tarvittaessa lähettää hälytyksen järjestelmään määritettyjen raja-arvojen ylityttyä. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön Delphi-sovelluksenkehitysympäristöllä Antti Krats, Anna Kämäräinen, Kai Lahti ja Kari Perttula. Laura Kuurne toimi projektin visuaalisena konsulttina. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Sauli Takkinen ja Jukka Järvinen ja Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Juha Lamberg.
KOLIBRI toteutti päivyri- ja ajanvaraussovelluksen Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksella käytössä olevaan KORPPI-nimiseen WWW-pohjaiseen opintotietojärjestelmään. Sovellus sisältää mahdollisuuden sekä henkilö- että ryhmäkohtaisten kalenterien hallintaan. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Mia Jaakkola, Sanna Juutinen, Matti Lupari ja Mikko Nieminen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pauli Kujala ja Vesa Lappalainen. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Kirsi Koponen, Tommi Lahtonen, Mauri Leppänen, Heikki Uuksulainen ja Markku Vire.
MACLAN toteutti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle IEEE 802.11b -standardiin soveltuvan protokolla-analysaattorin, jolla voidaan seurata kahden pisteen välistä liikennettä MAC-osoitteiden perusteella. Järjestelmä koostuu sovelluksen lisäksi WLAN-tukiasemista ja PCMCIA WLAN -verkkokorteista sekä protokolla-analysaattorikorteista. Sovelluksen kehittivät Windows 98 -ympäristöön C++- ja Python-ohjelmointikielillä sekä Delphi-sovelluksenkehitysympäristöllä Michael Haranen, Anu Pirhonen, Jani Puttonen ja Ville Tirronen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Jani Kurhinen ja Ari Viinikainen. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Olli-Pekka Saxell.
PAISTO toteutti Nokian Renkaat Oyj:lle WWW-sovelluksen renkaiden vulkanointilinjojen prosessitietojen esittämiseen. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Windows-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Internet Information Serveriä ja tietokannanhallintajärjestelmänä SQL Serveriä. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön ASP-tekniikalla sekä HTML-, SVG- ja JavaScript-kielillä Sari Heinonen ja Jarmo Salonen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Antti Hakala ja Ismo Hieta. Vastaava ohjaaja oli Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Sami Poimala.

Kevään 2001 työprojektit

GENESIS toteutti Numerola Oy:lle graafisen työkalun kaksiulotteisten elementtiverkkojen luomiseen ja käsittelyyn. Sovelluksen kehittivät Linux-ympäristöön C++ - ja Tcl/Tk-ohjelmointikielillä sekä OpenGL- ja GLUT-kirjastoilla Annemari Auvinen, Mikko Luukkonen ja Jirka Ylönen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Eeva-Kaisa Rouhiainen ja Antti Niemistö. Vastaavana ohjaajana toimi Kari Kärkkäinen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Erkki Heikkola, Janne Martikainen ja Jaani Nupponen.
HALKO toteutti Jyränkölän setlementti ry:lle ja Heinolan kansalaisopistolle opetushallinto-ohjelmiston kurssien, opiskelijoiden ja opettajien tietojen hallinnointiin. Sovelluksen asiakasohjelmista opiskelijoiden ja opettajien käyttöliittymät ovat WWW-selainpohjaisia sekä hallintohenkilöstön käyttöliittymä Windows-pohjainen. FreeBSD- ja Linux-järjestelmiä tukeva palvelinohjelmisto käyttää PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää, WWW-palvelimena Apachea ja JSP-moottorina Tomcatiä. Toteutustyökaluina käytettiin Delphi-sovelluksenkehitysympäristöä, Java-kieltä ja JSP-tekniikkaa. Sovelluksen kehittivät Kirsi Koponen, Jussi Kuittinen ja Santeri Laitinen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pirkko Marjavaara, Ritva Koivula ja Juhani Korhonen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Tero Toivonen ja Harri Tuomi.
HAZ toteutti TietoEnator Oyj:n Kirjastojärjestelmät-yksikölle kirjastojen aineistojen hankintajärjestelmästä käyttöliittymädemon, joka sisältää myös käyttöä havainnollistavaa toiminnallisuutta. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön Delphi-sovelluksenkehitysympäristöllä ja Paradox-tietokantaohjelmalla Jani Korhonen, Jaana Moilanen ja Aki Seppälä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Matti Naavasalo, Seppo Lindström, Tuija Uppman ja Petri Rajala. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen sekä teknisenä ohjaajana toimi Vesa Lappalainen.
KAKTUS toteutti Process Vision Oy:lle mittausdatan analysointiin DLL-rajapintakirjaston, testikäyttöliittymän kyseisen rajapinnan testaamiseen sekä analysoinnissa tarvittavan Tcl-tulkin laajennuksen. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön Tcl-kielellä ja Visual C++ -sovelluskehitysympäristöllä Karri Kulmala, Keijo Mattila ja Anssi Pennanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Heikki Liimatainen, Joona Vuolle ja Ari Hallikainen. Vastaavana ohjaajana toimi Kari Kärkkäinen sekä teknisenä ohjaajana toimi Jaani Nupponen.
KOOMA toteutti Jyväskylän autokoulu Pekka Ilmoniemi Ky:lle ja T:mi Neuropsykologi Pekka Kuikalle ajokoeauton videoseurantajärjestelmän. Sen avulla ajokoeautoon sijoitetuilla kameroilla ja mittalaitteilla voidaan kerätä video- ja muuta dataa ajosta ja kuljettajan toiminnasta myöhempää tarkastelua varten, jonka sovellus myös mahdollistaa. Laitteina sovelluksessa käytetään mm. 3COMin HomeConnect WebCam -kameraa ja USB-väylää. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön Delphi-sovelluksenkehitysympäristöllä Juha Lamberg, Anu Niemi ja Jussi Äijänen. Tilaajien puolelta projektia ohjasivat Pekka Ilmoniemi ja Pekka Kuikka. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Sauli Takkinen ja Vesa Lappalainen.
KORPPI kehitti seuraajan Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksella käytössä olevalle KURKI-nimiselle WWW-pohjaiselle kurssikirjanpitojärjestelmälle. Sovellus koostuu WWW-selainpohjaisesta asiakasohjelmasta sekä Linux-pohjaisesta palvelinohjelmistosta, joka käyttää WWW-palvelimena Apachea, JSP-moottorina Tomcatia, JDBC-rajapintaa ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmää. Sovelluksen kehittivät HTML-, CSS- ja Java-kielillä sekä JSP-tekniikalla Minna Lesonen, Hannu Pekkanen, Tuukka Tawast ja Heikki Uuksulainen. Päivi Kaijula vastasi sovelluksen graafisesta suunnittelusta. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pauli Kujala ja Vesa Lappalainen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Tommi Lahtonen, Mauri Leppänen, Sami Poimala, Tero Toivonen ja Markku Vire.
OPTIWELL toteutti Honeywell Oy:lle kuvassa esitettävien solujen välisten reittien optimointisovelluksen. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön Visual C++ -sovelluskehitysympäristöllä COM-standardin mukaisesti ja XML-tietorakenteen avulla Manoucher Alapour, Aki Asikainen, Janne Korhonen ja Tomi Tapper. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Tapio Mattila, Rauno Veijola ja Kimmo Kaario. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana toimi Marko Mäkelä.
PAKERRUS toteutti Bittitiimi Oy:lle GPS-laitteelta saatavan paikkatiedon keruusovelluksen maa-analyysinäytteiden näytteenottoon ja reittipisteiden kirjaamiseen. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön Visual C++ -sovelluksenkehitysympäristöllä ATL-komponentteina sekä DBase-tietokannan ja XML-siirtotiedoston muodossa Janne Koski, Pasi Lehtimäki ja Timo Vantanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ville-Pekka Vahteala ja Jarmo Oittinen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen ja teknisenä ohjaajana toimi Markku Mielityinen.
SAAPAS toteutti Nokia Mobile Phonesille bittioperaatiokirjastot bittijonojen kokoamiseen ja purkamiseen sekä sovelsi testiesimerkkinä kyseistä kirjastoa PPP-protokollaan. Sovelluksen kehittivät C++-ohjelmointikielellä Özgen Akman, Miikka Hyttinen, Mari Junttila ja Sami Puoskari. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ari Potkonen ja Kimmo Mäkinen. Vastaavana ohjaajana toimi Kari Kärkkäinen ja teknisinä ohjaajina toimivat Jani Kurhinen ja Tommi Myöhänen.

Syksyn 2000 työprojektit

ANTI toteutti Numerola Oy:lle animaatiotyökalun, joka hyödyntää komentoriviltä ajettavia Image Magick -kuvankäsittelyohjelmistoa ja MPEG Encoder -nimistä videotiedoston kuvista muodostavaa ohjelmaa. Graafisen käyttöliittymän sisältävän sovelluksen kehittivät Linux-ympäristöön Tcl/Tk:lla Tomi Heikkinen, Jaani Nupponen ja Anni Toivola. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Eeva-Kaisa Rouhiainen ja Kai Hiltunen. Vastaavana ohjaajana toimi Kari Kärkkäinen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Jukka-Pekka Santanen ja Antti Viinikka.
EXTRA toteutti TietoEnator Technology Oy:lle selaimella käytettävän tiedohakusovelluksen Unix- ja Windows-ympäristöihin. Sovellus kokoaa tietoa useista tietovarastoista esitettäväksi yhtenäisen käyttöliittymän kautta. Sovelluksen kehittivät Lari Lampén, Jonna Passoja ja Mikko Rahkonen SOAP-protokollaa, XML- ja XSLT-kieliä, XSL-tyylitiedostoja hyödyntäen sekä Java- ja Perl-ohjelmointikieliä käyttäen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Sami Poikonen ja Timo Pehkoranta. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Tommi Lahtonen, Jukka Lewandowski ja Kalevi Manninen.
KOTKA kehitti seuraajaa Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksella käytössä olevalle KURKI-nimiselle WWW-pohjaiselle kurssikirjanpitojärjestelmälle. Tuleva järjestelmä tulee sisältämään kurssikirjanpidon lisäksi myös puolisen tusinaa muuta modulia, joten kyseinen projekti keskittyi sen tietokannan suunnitteluun, mahdollisten toteutustekniikoiden kartoitukseen ja testimodulin toteuttamiseen. Sovelluksen kehittivät Linux-ympäristöön Java-ohjelmointikielellä, JSP-tekniikalla, Tomcat-nimisellä JSP-moottorilla, JDBC-rajapinnalla, Apache-nimisellä WWW-palvelimella ja PostgreSQL-tietokannanhallintajärjestelmällä Ismo Horppu, Markku Mielityinen ja Markku Vire. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Pauli Kujala. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Kari Kärkkäinen, Mauri Leppänen, Sami Poimala ja Tero Toivonen.
WILMA toteutti WTS Oy:lle hajautettujen asiakassovellusten palvelinjärjestelmän. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön JBuilder-ohjelmistokehitysympäristöllä ja CORBA-tekniikalla Jari Pulli, Jenni Ristonmaa ja Timo Salminen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Seppo Nuutinen. Vastaavana ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen sekä teknisinä ohjaajina toimivat Tero Mäyränen, Riku Nykänen ja Leena Pirkkalainen.

Kevään 2000 työprojektit

EEPOS kartoitti tasku- ja kämmenmikrojen tunnetuimmista käyttöjärjestelmistä Epocia, WinCE:tä, PalmOSia ja Newtonia sekä niiden ominaisuuksia, eroja ja ohjelmoitavuutta. Käytännön kokemusten hankkimiseksi projekti toteutti Ericsson MC218 -taskumikrolle Epoc R5 -käyttöjärjestelmään myyntimiehen tietokantasovelluksen, joka siirtää tuote- ja tilaustietoa taskumikron ja PC-koneen välillä. Sovellus toteutettiin Windows NT ja Epoc-ympäristöissä ohjelmointityökaluina Visual C++, OPL, Delphi ja Eikon. Selvitystyön ja sovelluksen kehittivät Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle Millaliisa Kettunen, Lasse Lilja, Mikko Pääkkönen ja Mika Sirviö. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Timo Hämäläinen. Teknisenä ohjaajana toimi Jani Kurhinen.
FICO toteutti Nokia Networks Oy:lle Tampereelle verkonhallinnan suorituskykymittausjärjestelmään ohjelman filtterin konfigurointitiedoston muokkaamiseen. Sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön JBuilderillä ja CORBAlla (Orbix Web) Saku Kukonlehto, Leena Pirkkalainen ja Antti Viinikka. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Olli Lyytikäinen. Teknisenä ohjaajana toimivat Juha-Pekka Koskinen ja Tero Mäyränen.
JALOTUTTI toteutti Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan tutkimusinstituutille WWW-sovelluksen TopClass-etäoppimisympäristön lokitiedoston tietojen tallentamiseen tietokantaan sekä niiden analysointiin graafisen käyttöliittymän avulla. Sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön JBuilder-ohjelmistokehitystyökalulla Risto Kärkkäinen, Elina Madetoja, Teemu Talvilahti ja Jukka Väliverronen. WWW-palvelimena projekti käytti Apachea ja tietokannanhallintajärjestelmänä JDBC-rajapinnan kautta MySQL:ää. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Niina Riikonen, Mika Korpi, Petri Lounaskorpi ja Pertti Siekkinen. Teknisenä ohjaajana toimi Olli-Pekka Saxell.
LAAVA toteutti Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan tiloille ja laitteille ostoskorityylisen ajanvarausjärjestelmän. WWW-sovellukseen sisältyivät erilliset käyttöliittymät varauspyynnön tekijöille ja vahvistajille. Sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön HAHTsite-ohjelmistolla ja HAHTtalk-kielellä Hanna-Mari Heinonen, Jari Markkanen ja Tommi Myöhänen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Sinikka Hänninen. Teknisenä ohjaajana toimi Petri Helander.
PODI toteutti Done Oy:lle eProDiary-nimisen ympäristöriippumattoman vuoropäiväkirjasovelluksen ensimmäisen version. WWW-sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön JBuilder-ohjelmistokehitystyökalulla Niko Luojumäki, Raimo Manninen, Sami Manninen ja Hanna Valtokari. Sovellus käyttää JDBC/ODBC-rajapinnan kautta tietokannanhallintajärjestelminä Oraclea ja Accessiä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Tuomo Peltola, Mika Nieminen ja Kimmo Rusanen. Teknisenä ohjaajana toimi Olli-Pekka Saxell.
TIETORAPU toteutti Stresstech Oy:lle kalibrointilaitteiston ohjaamiseen käytettävän sovelluksen käyttöliittymän. Kyseisellä laitteistolla kalibroidaan Stresscan-mittauslaite, jolla määritetään metallin jännitystiloja ja siten metallin kestävyyttä. Sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön Visual C++ -ohjelmistokehitystyökalulla Jussi Hakanen, Joni Niemelä ja Tiina Tersa. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Lasse Suominen, Tuomas Moisio ja Ilkka Pietilä. Teknisenä ohjaajina toimivat Kari Bohm ja Rami Lehtiniemi.
TUSKA jatkokehitti Relatech Oy:lle tuntiseurantakalenterin käyttäjäsovellusta sekä toteutti sille ylläpitosovelluksen. Tuntiseurantakalenteria käytetään mm. projektien, työaikojen ja kustannusten seurantaan. Sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön Visual C++ ja JBuilder-ohjelmistokehitystyökaluilla Lassi Hietala, Niko Kiviaho, Jomi Laakkonen ja Ville-Pekka Vahteala. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Eija Väisänen ja Mikko Salmensaari.
WAMMI selvitti Yomi Oy:lle Nokia WAP Server ja Kannel-nimisten WAP-palvelinohjelmistojen asennusta ja käyttöä. Lisäksi projekti toteutti WAP-sovelluksen prototyypin ajanvarausjärjestelmään. Sovelluksen kehittivät JBuilder-ohjelmistokehitystyökalulla Windows NT -ympäristöön Mikko Kalsi, Tamu Kero ja Timo Laitinen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Juha Harju ja Jukka Valkonen. Teknisenä ohjaajana toimi Mikko Vapa.

Syksyn 1999 työprojektit

NIXI toteutti Honeywell Oy:lle INTERBUS-kenttäväylän I/O-tuoteperheiden tuen TotalPlant Alcontiin tyyppilohkoilla. Sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön TotalPlant Alcontin sovellusaseman ohjelmistoilla Jari Kauranen, Janne Kurjenniemi ja Panu Mäkinen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Mikko Parkkinen, Anu Miettinen, Markku Kuisma, Kimmo Kaario, Arto Iivanainen ja Jari Iivanainen. Teknisenä ohjaajana toimivat Timo Hämäläinen ja Vesa Lappalainen.
PVGSM toteutti Process Vision Oy:lle DLL-kirjastot, joiden avulla järjestelmät pystyvät lähettämään ja vastaanottamaan tekstiviestejä. Sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön Visual C++:lla ja Soneran Content Gateway -järjestelmän avulla Kari Bohm, Jussi Torppa ja Timo Viinikainen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Heikki Liimatainen ja Petri Ebeling. Teknisinä ohjaajina toimivat Ari Viinikainen ja Olli-Pekka Saxell.
TIRZALLA toteutti Citec Engineering Oy:lle Vaasaan WWW-pohjaisen päivyriohjelmiston työntekijöiden ajankäytön hallintaan. Järjestelmän palvelinosio toimii Linux-käyttöjärjestelmässä ja se käyttää WWW-palvelimena Apachea ja tietokannanahllintajärjestelmänä MySQL:ää. Sovelluksen kehittivät Perl-kielellä ja CGI-tekniikalla Eija Javanainen, Pekka Paadar ja Markus Pelkonen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ilkka Palola ja Heikki Toivonen. Teknisenä ohjaajana toimivat Tero Toivonen ja Tommi Lahtonen.
VEGAS toteutti Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselle graafisen käyttöliittymän punoksen rakennetta simuloivaan ohjelmistoon sekä verkonsuunnitteluohjelman punoksen rakenteen suunnittelua varten. Sovelluksen kehittivät Unix-ympäristöön C-ohjelmointikielellä sekä libxml-, OpenGL- ja GTK-kirjastoilla Janne Laitinen, Mikko Rantalainen ja Ville-Sakari Saarinen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Jukka Mäkinen. Teknisenä ohjaajana toimi Saku Hujala.
ZIGZAG toteutti Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle ZigZag-tietorakennetta hyödyntävän ohjelman. Sovelluksen kehittivät Linux-ympäristöön C++ -ohjelmointikielellä sekä Gtk+, Gdk- ja GLib-kirjastoilla ja Berkeley-tietokannalla Heikki Maaranen ja Vesa Parkkinen. Teknisenä ohjaajana ja tilaajana toimi Tuomas Lukka.

Kevään 1999 työprojektit

GREENMAP toteutti Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnalle WWW-sovelluksen virkistysaluetietojen hakuun GIS-järjestelmästä GT-karttapohjan kautta. Sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön MapXtreme-ohjelmistolla ja HAHTtalk Basic -kielellä Jukka Lepistö, Marko Tanska ja Qing Wei. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Sinikka Hänninen, Hilpi Junnila ja Susanna Mattila. Teknisenä ohjaajana toimivat Petteri Hannila, Petri Helander ja Tommi Lahtonen.
KVOPS toteutti VTT Tietotekniikalle Espooseen protokollapinojen integraation CVOPS- ja SDT-protokollasuunnittelusovellusten välille. Sovelluksen kehittivät Unix-ympäristöön CVOPSilla, SDT:llä ja QT-grafiikkakirjastolla Jani Kurhinen, Olli-Pekka Saxell ja Mikko Vapa. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Timo Kyntäjä ja Kimmo Ahola. Teknisenä ohjaajana toimi Anssi Mattila.
MATAMI toteutti VTT Tietotekniikalle Espooseen sähköpostitiedostojen käsittelysovelluksen matkaviestinjärjestelmien tehomittaustulosten keräämiseen. Sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön Visual C++ -ohjelmistokehitysympäristöllä Jani Kykyri, Sakari Olli ja Aapo Tamminen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Jaakko Lähteenmäki, Heli Kokkoniemi-Tarkkanen ja Juha Sankola. Teknisenä ohjaajana toimi Tero Mäyränen.
SERMO toteutti Jyväskylän yliopiston ryhmätyöteknologioiden ohjelmalle tekstipohjaisen moderoidun paneelikeskustelujärjestelmän Internettiin. Sovelluksen kehittivät Java-, C- ja Tcl-kielillä Eggdrop- ja Ircd-sovelluksia hyödyntäen Jani Hakala ja Tero Toivonen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Samuli Pekkola. Teknisenä ohjaajana toimi Marko Kanala.
SINFO toteutti Energiakolmio Oy:lle Windows NT -ympäristöön järjestelmän, joka kerää eri FTP-palvelimilta sähkökauppaan liittyvää tietoa tietokantaan. Sovelluksen kehittivät Visual Basic -ohjelmistokehitysympäristöllä ja Microsoft SQL Server -tietokannanhallintajärjestelmällä Antti Kauppila, Heikki Niittylä ja Marko Paananen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pasi Valoranta ja Jukka Muilu sekä Rauno Muilu MVM Energiatieto Oy:stä. Teknisenä ohjaajana toimi Juha Ripatti.

Syksyn 1998 työprojektit

ABSTRACT toteutti Relatech Oy:lle WWW:n kautta käytettävän konferenssien abstraktien käsittelysovelluksen Event Organizer -ohjelmistoon. Sovelluksen kehittivät Oraclen TOAD- ja SQL*NET-kehitystyökaluilla Windows NT -ympäristöön Juan Feng, Sami Mikkonen ja Miska Sulander. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Anu Mitro, Mika Kangasaho ja Jarkko Happonen. Teknisenä ohjaajana toimi Tommi Lahtonen.
OPS-PRO toteutti Pedanet-projektille (Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitos) koulukohtaisten opetussuunnitelmien WWW-ylläpitojärjestelmän. Sovelluksen toteutettivat Perl-skripteillä Linux-ympäristöön Saku Hujala, Janne Leppänen, Mikko Puhalainen ja Johan Wahlström. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pentti Pirhonen ja Juha Lahti sekä Vitikkalan ala-asteelta Jämsästä Eira Hietajärvi ja Marja Puurula. Teknisenä ohjaajana toimi Niina Riikonen.
REMONTTI toteutti Nokia Telecommunications Oy:lle Tampereelle reaaliaikaisen matkapuhelinverkon monitorointisovelluksen WWW-ympäristöön. Sovelluksen toteutettivat Java-kielellä Unix-ympäristöön Hannu Fonselius, Jan Hänninen ja Marko Kanala. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Juha Tuominen, Petri Silén ja Jyrki Nousiainen. Teknisenä ohjaajana toimi Tuomas Kautto.
RIESKA jatkokehitti Honeywell Oy:lle Varkauteen Trends-ohjelmaa, jolla voidaan esittää paperinvalmistusprosessin historiatietoja numeerisesti ja graafisesti. Sovellusta jatkokehittivät Visual Basic 5:llä Windows NT -ympäristöön Hannu Forsblom, Mikko Issakainen ja Juha Ripatti. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Keijo Manninen, Juha Kaukonen ja Auvo Kähtävä.
SYMPPIS toteutti Valmet Oyj:lle graafisen käyttöliittymän paperikoneen OptiSizer-nimisen pintaliimaus- ja päällystysyksikön simulaattorille. Sovelluksen toteutettivat Delphillä Windows NT ja 95 -ympäristöihin Samu Kohtala, Sanna Kuokkanen ja Ville Varis. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Seppo Pakkanen ja Hannu Korhonen sekä VTT Energialta Antti Niemistö. Teknisenä ohjaajana toimi Henri Kosonen.
VIHA toteutti Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselle lasta ohjaavan ja motivoivan virtuaalihahmon opetukselliseen tietokoneympäristöön. Sovelluksen kehittivät C++ Builderillä Windows NT ja 95 -ympäristöihin Tuomas Helén, Tero Mäyränen ja Joonas Palomäki. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Heikki Lyytinen ja Sini Hintikka ja Pia Toivanen. Teknisenä ohjaajana toimi Jussi Passi.

Kevään 1998 työprojektit

BIOS toteutti Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselle Windows-ohjelman mikroskooppisten eliöiden määrien ja tilavuuksien laskentaan. Sovelluksen kehittivät Delphillä Tero Harju, Juha Kurikkala ja Esa Launis. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Kalevi Salonen. Teknisenä ohjaajana toimi Olli Tourunen.
KURKI toteutti Jyväskylän yliopiston matematiikan laitokselle kurssien kirjanpitojärjestelmän verkkoympäristöön. Sovelluksen kehittivät Intrabuilderillä Pauli Kujala, Riku Nykänen ja Niina Riikonen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Vesa Lappalainen. Teknisenä ohjaajana toimi Tommi Lahtonen.
LASSO toteutti Daser Oy:lle ohjelman, joka suorittaa kuorma-auton lastitilalle optimaalisen lastaussuunnitelman. Sovelluksen kehittivät Unix- ja Windows NT -ympäristöihin Tcl/Tk:lla ja C++:lla Raine Ronni, Hannele Syngelmä ja Rauno Vartiainen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Eero Moisala ja Anssi Järvenpää. Teknisenä ohjaajina toimivat Pentti Hämäläinen ja Eeva-Kaisa Rouhiainen.
NERO toteutti Kinkomaan sairaalan neurologian osastolle aivohalvauspotilaille suunnatun kuntoutusohjelmiston, jolla voidaan sekä laatia ja esittää harjoitustehtäviä. Windows-ohjelman (32-bittinen) kehittivät Delphillä Hannu Huhtala, Jouni Porkka, Juha Pykälämäki ja Toni Rautiainen. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Ritva Hänninen.
OTAPRO toteutti Jyväskylän yliopiston tilastotieteen laitokselle Windows-ohjelman spatiaalisten otantatehtävien suunnitteluun ja analysointiin. Sovelluksen kehittivät Delphillä Petri Aho, Jani-Petteri Peltovuori ja Iiro Vaara. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Antti Penttinen. Teknisenä ohjaajana toimi Ville Inkinen.
PROVIKKA toteutti Process Vision Oy:lle automaattisen sähköpostien käsittelyohjelman viestien vastaanottoon, lähettämiseen ja käsittelyyn. Sovelluksen kehittivät Windows NT -ympäristöön Visual C++:lla Petri Helander, Tanja Partanen ja Joona Vuolle. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Petri Ebeling, Simo Makkonen ja Heikki Liimatainen.
VALVO toteutti Enermet Oy:lle Windows-ohjelman, jolla reaaliaikaista sähkönkulutusta voidaan seurata energian kertymäkuvaajan ja hetkellisen tehon kuvaajan avulla. Sovelluksen kehittivät Delphillä Petteri Hannila, Miika-Markus Hietala ja Marko Yli-Leppälä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Pekka Autiomäki, Sami Haapamäki, Kari Häkkinen ja Risto Nieminen. Teknisenä ohjaajana toimi Tuomas Kautto.
VIIRAA toteutti Valmet Oyj:lle käyttöliittymän paperikoneen viiraosan vedenpoiston simulointiohjelmalle. Windows-sovelluksen kehittivät Delphillä Erno Lahtinen, Niko Tanska ja Tero Wiik. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Ari Kiviranta, Tero Laurinolli, Ari Mankki, Hannu Partanen, Timo Rantatalo ja Lauri Verkasalo Valmet Oyj:stä sekä Jukka Lehtinen Insinööritoimisto Jukka Lehtisestä. Teknisenä ohjaajana toimi Henri Kosonen.

Syksyn 1997 työprojektit

EVO toteutti Relatech Oy:lle Event Organizer -ohjelmiston asennusohjelman Windows NT/95 -ympäristöön. Sovelluksen kehittivät Install Shieldillä Teemu Katajisto, Antti Kirjavainen ja Marko Riihimäki. Relatech Oy:ltä projektia ohjasivat Mika Kangasaho, Jari Heinonen ja Mikko Salmensaari. Teknisenä ohjaajana toimi Tommi Lahtonen.
RAISU toteutti VTT Tietotekniikalle Espooseen Windows-ohjelman vektorimuotoisen rakennusinformaation suodatukseen. Sovelluksen kehittivät Borland C++:lla Mika Raento, Anssi Rantamäki ja Tuomas Tuurala. VTT:ltä projektia ohjasivat Jaakko Lähteenmäki, Heli Kokkoniemi-Tarkkanen ja Seppo Horsmanheimo. Teknisenä ohjaajana toimi Tuomas Kautto.
SAUVA toteutti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukselle Windows-ohjelman sauvavoimien avulla tapahtuvaan hiihtosuorituksen analysointiin. Sovelluksen kehittivät Delphillä Olli Lyytikäinen, Jussi Passi ja Jari Rimpelä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Jarmo Laakso ja Harri Mononen. Teknisenä ohjaajana toimi Olli Tourunen.
SCANNEUROS toteutti Jyväskylän yliopiston matematiikan laitokselle (ja Hormell Oy:lle) Windows-ohjelman kuvanlukijan ohjaukseen sovellusalueenaan hahmontunnistus. Sovelluksen kehittivät Javalla, C++:lla ja EZTWAIN-aliohjelmakirjastolla Timo Aittokoski, Pasi Kuusiniemi ja Ilkka Savolainen. Teknisenä ohjaajana toimi Pasi Koikkalainen.

Kesän 1997 työprojektit

HERMO toteutti Jyväskylän yliopiston matematiikan laitokselle graafisen suunnittelutyökalun data-aineiston käsittelyprosessien suunnitteluun. Windows-sovelluksen kehittivät Borland C++:lla ja C++ Builderillä Leena Koskinen, Juhani Mesiäinen ja Matti Seppä. Teknisinä ohjaajina toimivat Erkki Häkkinen, Jonne Itkonen ja Anssi Lensu.
IN SITU toteutti Jyväskylän yliopistolle luentopalauteohjelman ja laitteiden prototyypit, joilla luennon aikana voidaan opiskelijoilta kerätä palautetta ''opiskelijapalikoiden'' (äänestyslaitteiden) kautta. Windows-sovelluksen kehittivät Delphillä Rami Lehtiniemi, Perttu Poikonen ja Virpi Repo. Teknisinä ohjaajina toimivat Vesa Lappalainen ja Tapani Tarvainen matematiikan laitokselta sekä Esko Hammaren fysiikan laitokselta.

Kevään 1997 työprojektit

AIVO toteutti A.I. Virtanen -instituutille Windows-ympäristöön graafisen suunnitteluohjelman, jolla voidaan luoda NMR-magneettikuvauslaitetta ohjaava SMIS-C-ohjelmakoodi. Sovelluksen kehittivät Sami Kärkkäinen, Tommi Lahtonen ja Marko Minkkinen Borland C++:lla ja C++ Builderillä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Risto Kauppinen, Johanna Silvennoinen ja Juhana Hakumäki. Teknisenä ohjaajana toimi Markku-Juhani Saarinen.
KUKA toteutti Jyväskylän yliopiston matematiikan laitoksen Windows NT- palvelimelle WWW-tietokannat, joiden avulla WWW-sivuille sijoitetut laitoksen kerroskartat ja puhelinluettelo sekä Jyväskylän yliopiston aluekartat säilyvät ajantasalla. Sovelluksen kehittivät Petri Heinonen ja Ville Inkinen IDC/HTX-tekniikalla SQL-kyselyitä käyttäen ODBC:tä hyväksikäyttäviin Access-tietokantoihin. Teknisenä ohjaajana toimi Olli Voima.
LAMAN toteutti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukselle hiihtosuoritusten analysoinnissa käytettävän lasermittausjärjestelmän mittausdatan analysointiohjelmiston. Sovelluksen kehittivät Windows-ympäristöön Esko Heiskanen, Jyrki Jauhiainen ja Jussi Kurikka Delphillä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Jarmo Laakso ja Harri Mononen. Teknisenä ohjaajana toimi Markku-Juhani Saarinen.
METPRO toteutti Jyväskylän yliopiston terveystieteen laitokselle ohjelmiston, jolla voidaan laatia ja suorittaa fyysistä aktiivisuutta koskevia kyselyitä. Windows-ohjelmat (32- ja 16-bittinen) kehittivät Tommi Flink, Tomi Harjunmaa ja Jouni Niemelä Delphillä. Toimeksiantajan puolelta projektia ohjasi Esko Mälkiä. Teknisenä ohjaajana toimi Jonne Itkonen.
NIPPI toteutti Valmet Oyj:lle paperikoneen nippipaineen ja puristinosan vedenpoiston ohjelmille yhtenäisen Windows-käyttöliittymän (16- ja 32-bittinen). Käyttöliittymän kehittivät Anu Hillebrand, Henri Kosonen ja Olli Tourunen Delphillä. Valmetilta projektia ohjasivat Risto Talja ja Petter Honkalampi. Teknisenä ohjaajana toimi Sami Ukkonen.
PRONECK toteutti Jyväskylän yliopiston terveystieteen laitokselle ohjelmiston, jolla voidaan laatia ja ohjata kontrolloidusti niskakivuista kärsivien työpaikkaliikuntaa. Windows-ohjelman (16-bittinen) kehittivät Delphillä Jani Maaranen ja Harri Tuomi. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Mikko Julin ja Esko Mälkiä.
VIRTUS toteutti Jyväskylän yliopiston telemaattiselle studiolle verkkokokouksiin reaaliaikaisen ilmoitus- ja keskustelutaulun. WWW-selainsovelluksen kehittivät Javalla Jari Parkkisenniemi, Tero Hakkarainen ja Mika Kangasoja. Tilaajan puolelta projektia ohjasi Mike Robinson. Teknisenä ohjaajana toimi Samuli Pekkola.

Syksyn 1996 työprojektit

OLE toteutti Process Vision Oy:lle. OLE-automaatiorajapinnan kautta Exceliä ohjaavan ohjelman. Windows-sovelluksen kehittivät Borland C++:lla Jussi Hänninen ja Kimmo Pennanen. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Simo Makkonen ja Petri Ebeling. Teknisinä ohjaajina toimivat Heikki Liimatainen, Olli Voima ja Mika Nieminen.
SIMULA toteutti Valmet Oyj:lle X-Window-käyttöliittymän paperikoneiden perälaatikkosimulaattoriin. Käyttöliittymän kehittivät Tcl/Tk:lla Antti Maunuksela, Eeva-Kaisa Rouhiainen ja Taru Väisänen. Valmetilta projektia ohjasi Jari Hämäläinen. Teknisinä ohjaajina toimivat Tapani Tarvainen ja Olli Voima.
S+WWW toteutti Jyväskylän yliopiston tilastotieteen laitokselle WWW-liittymän SPlus-ohjelmaan ja sen käyttöohjeeseen. Sovelluksen kehittivät Expectillä ja C:llä Jari Inkilä, Petri Kainulainen ja Mika Videnoja. Teknisinä ohjaajina toimivat Kyösti Huhtala ja Olli Voima.

Kesän 1996 työprojektit

ENY toteutti Enermet Oy:lle kaukolämpöenergian luentaohjelman. Windows-sovelluksen kehittivät Borland C++:lla Jarno Mynttinen, Juuso Siltanen ja Tero Tuominen. Enermetiltä projektia ohjasivat Kari Keränen, Petri Järvinen ja Mika Laitinen. Teknisenä ohjaajana toimivat Ossi Nykänen ja Jonne Itkonen.
LIIKA toteutti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukselle liikeanalyysijärjestelmään datan kuvantamisohjelman. Windows-sovelluksen kehittivät Borland C++:lla Vesa Ojalehto, Tomi Pakarinen ja Jukka Seppälä. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Kare Norvapalo ja Harri Mononen. Teknisenä ohjaajana toimi Ossi Nykänen.

Kevään 1996 työprojektit

ASENNUS vertaili mikrojen käyttöjärjestelmistä Windowseja (3.1, 3.11, 95 ja NT), OS/2:sta sekä Linuxia Jyväskylän yliopiston matematiikan laitoksen käyttöä silmälläpitäen. Työryhmään kuuluivat Pasi Ahonen, Janne Martikainen ja Jukka Perkiö. Teknisinä ohjaajina toimivat Vesa Lappalainen ja Tapani Tarvainen.
BONALYSE toteutti luuanalyysiohjelmalle graafisen käyttöliittymän Windows-ympäristöön. Sovelluksen kehittivät Delphillä Sami Hanhikoski, Sami Krank ja Mika Laitio. Teknisinä ohjaajina toimivat Jari Toivanen ja Vesa Lappalainen.
HYPERLIB toteutti Jyväskylän yliopiston kirjaston VTLS-kirjastojärjestelmään WWW-käyttöliittymän. Sovelluksen kehittivät Expectillä Anssi Kemppinen, Mikko Nurminen ja Markku Nykky. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Toini Alhainen, Riitta-Marja Kuusela ja Kaisa Paavilainen. Teknisinä ohjaajina toimivat Tapani Tarvainen ja Olli Voima.
OVI toteutti Jyväskylän yliopiston matematiikan laitokselle sovelluksen optimoinnin visualisointiin Silicon Graphicsilla. Sovelluksen kehittivät C:llä, OpenGL-grafiikkakirjastolla ja Motif-käyttöliittymäkirjastolla Jani Murtosuo, Samuli Pekkola, Markku-Juhani Saarinen ja Kimmo Wideroos. Teknisinä ohjaajina toimivat Kaisa Miettinen ja Marko Mäkelä.

Syksyn 1995 työprojektit

BOXCAD-3D toteutti Carelcomp Industria Oy:lle pahvilaatikkojen suunnitteluohjelmaan kolmiulotteisen taitteluosan Visual C++:lla ja OpenGL-grafiikkakirjastolla. Windows NT:lle sovelluksen kehittivät Mika Toivola, Petteri Varjus ja Tero Viitala. Carelcomp Industrialta projektia ohjasivat Jukka Valkonen ja Pasi Salminen. Teknisinä ohjaajina toimivat Vesa Lappalainen ja Jonne Itkonen.
KUTI toteutti Jyväskylän yliopiston matematiikan laitokselle opintojaksojen, henkilökunnan ja tenttien tietokannan. Työvälineinä olivat Ingres-tietokannanhallintajärjestelmä ja C-ohjelmointikieli. Sovelluksen kehittivät Timo Malkamäki, Ari Rajalainen ja Ari Saastamoinen. Teknisinä ohjaajina toimivat Jukka Hartikainen ja Olli Voima.
LPMONITR toteutti Jyväskylän yliopiston matematiikan laitokselle tulostinjonojen seurantaohjelman. Sovelluksen kehittivät Riku Itäpuro, Antti Karjalainen ja Petri Pyöriä C:llä ja Unix-skripteillä Unix-ympäristöön. Teknisinä ohjaajina toimivat Tapani Tarvainen ja Risto Laitinen.

Kevään 1995 työprojektit

CVOPS toteutti protokollapinon tiedonsiirtosovelluksiin VTT Tietotekniikalle. Sovelluksen kehittivät C:llä Kimmo Ahola, Juha-Ville Juntunen, Mika Mäkinen, Jarkko Närväinen ja Tero Sillander. Teknisenä ohjaajana toimi Timo Kyntäjä.
GA toteutti Jyväskylän yliopiston matematiikan laitokselle ohjelman geneettisten algoritmien reaalilukukoodaukseen sekä sovelsi ohjelmaa siiven muodon optimointiin. Sovelluksen kehittivät C:llä Mostafa Hanifi ja Hannu Puomio. Teknisinä ohjaajina toimivat Marko Mäkelä, Risto Lahdelma, Jari Toivanen ja Jukka-Pekka Santanen.
HYPERTEX toteutti Teknillisen korkeakoulun matematiikan laitokselle ohjelman hypertekstilinkkien automaattiseen luomiseen LaTeX-tekstiin avainsanojen perusteella. Sovelluksen kehittivät C:llä Juha-Ville Juntunen ja Raimo Salo. Teknillisestä korkeakoulusta projektia ohjasi lehtori Simo Kivelä. Teknisenä ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen.
PRIIMUS-WWW toteutti Hotelli-ravintola Priimukselle sekä Jyväskylän hotelli- ja ravintolaoppilaitokselle WWW-pohjaisen informaatio- ja mainontakanavan. Palvelimen pystyttivät ja sivut kehittivät Jukka Kaartinen, Jyrki Rikalainen ja Kari Varvikko. Tilaajan puolelta projektia ohjasivat Jouko Tokkari ja Jorma Asunta sekä sisällön keräsivät Hannu Haukka ja Vesa Perätalo. Teknisenä ohjaajana toimi Jukka-Pekka Santanen.
SAFEMATIC toteutti Safematic Oy:lle ohjelmia voitelujärjestelmän optimointiin ja parametriseen suunnitteluun. Sovellukset kehittivät C:llä ja Excelin makrokielellä Kai Parviainen, Juha Perälä ja Ville Pokela. Safematicilta projektia ohjasi Tapani Taskinen. Teknisenä ohjaajana toimi Marko Mäkelä.
WWW-NIMBUS toteutti Jyväskylän yliopiston matematiikan laitokselle NIMBUS-nimiselle monitavoiteoptimointiohjelmalle WWW-käyttöliittymän. Sovelluksen kehittivät C:llä Anssi Mattila, Pertti Mäki-Välkkilä ja Jukka Savonen. Teknisenä ohjaajana toimi Kaisa Miettinen.


Jukka-Pekka Santanen, santanen@mit.jyu.fi.